Nefertitin muumiosta kiistaa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Monet asiantuntijat epäilevät brittitutkijoiden arviota siitä, että he olisivat löytäneet Egyptin muinaisen kuningattaren Nefertitin muumion. Tutkijoiden kerrottiin tiistaina uskovan, että Kuninkaiden laaksosta löytynyt muumio on Nefertiti.

Epäilijöitä ovat mm. Egyptin muinaisesineiden ylimmän neuvoston pääsihteeri sekä useat arkeologit.

Pääsihteeri Zahi Hawas pitää epätodennäköisenä muun muassa sitä, että Nefertiti olisi haudattu Luxorin Kuninkaiden laaksoon, koska tämä oli kuollessaan hallitsijan epäsuosiossa.

Hänen mukaansa myöskään muumion pään ja Nefertitiä kuvaavien patsaiden yhdenmukaisuutta ei voi pitää todisteena, koska kaikilla kyseisen aikakauden patsailla on samanlaisia piirteitä.

Ranskalainen egyptologi Marc Gabolde puolestaan katsoo, että muumion nuubialaistyylinen koru ja peruukki ovat heikkoja todisteita, koska monilla muillakin muumioilla on niitä.

Nefertiti olisi jättilöytö

Nefertiti on muinaisen Egyptin kuuluisimpia naisia. Hän hallitsi puolisonsa Akhenatenin rinnalla ja ehkä jälkeenkin 1300-luvulla ennen ajanlaskumme alkua.

Yorkin yliopiston egyptologit löysivät Nefertitin haudaksi uskomansa kammion 12 vuoden etsintöjen jälkeen Luxorista Kuninkaiden laaksosta, läheltä Nefertitin poikapuolen Tutankhamunin leposijaa.

Myös muita egyptologeja halki aikojen kiehtonut etsintä oli hankalaa, koska egyptiläiset tuhosivat varsin tarkkaan Nefertitin ja Akhenatenin nimet historiastaan heidän kuolemansa jälkeen uskonnollisten ristiriitojen takia.

Puolisot olivat tiukasti vaatineet egyptiläisiä palvelemaan ainoastaan auringon jumalaa ja määränneet muiden jumalien symbolit hävitettäviksi. Pääkaupungin paikkaa vaihdettiin uskonnon nimissä ja kaupunki nimettiin ainoan sallitun jumalan mukaan.

Myös löydetty muumio on runneltu mutta tutkijoiden mukaan tunnistettavissa. Oikea käsivarsi on taivutettu tavalla, joka oli sallittua vain kuninkaallisille vainajille, ja käsi puristaa edelleen valtikkaa.

Muumion murskatussa rintaontelossa oli kallisarvoisia koruja ja hänen kummassakin korvassaan kaksi korvakorua. Tutkijoiden käsityksen mukaan vain kaksi kuninkaallista naista koko muinais-Egyptin historiassa noudatti moista tapaa ja toinen heistä oli Nefertiti.

Haudasta löytyi nuubialaistyylinen peruukki, jollaisia naiset käyttivät nimenomaan Akhenatenin hallinnon aikoihin, ja tutkijoita innostaa ennen muuta muumion pitkä, taipuva kaula. Samanlainen on kuvattu Nefertitin maailmankuulussa patsaassa, joka nykyisin on museossa Berliinissä.

Nefertiti, jonka nimi merkitsee "kaunis nainen on saapunut", on yksi egyptologien mieluisimmista tutkimuskohteista. Kauneutensa lisäksi hän oli vahva persoona ja joidenkin teorioiden mukaan jatkoi Egyptin hallitsemista Akhetatenin kuoltua. Tuolloin Nefertiti ei enää olisi ollut kuningatar vaan Smenkharena tunnettu faarao.

Nefertitin ei uskota syntyneen kuninkaalliseksi, vaan hänen isänsä oli mahdollisesti korkea virkamies faarao Amenhotep III:n ja sittemmin Akhenatenin hovissa. Nefertitin tiedetään synnyttäneen kuusi tai seitsemän tytärtä mutta miespuolisesta perillisestä ei ole merkintöjä.

Yksi tyttäristä naitettiin ehkä Tutankhamunille. Hän salli lyhyellä hallintokaudellaan egyptiläisen palata moniuskoisuuteen, ja Akhenatenista ja Nefertitistä tuli silloisen historiankirjoituksen hylkiöitä.

Reuters, YLE24