Asiantuntijat neuvovat Aasian hallituksia saasteongelmassa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Aasian kehityspankin asiantuntijat (ADP) ovat laatineet listan neuvoista, joilla mantereen valtavaa ilmansaasteongelmaa voitaisiin helpottaa. Lista on luovutettu Aasian maiden hallituksille.

Saasteongelma aiheuttaa ennen kaikkea valtavasti sairauksia, joiden hoito tulee kalliiksi. Samalla ihmisten työteho heikkenee.

Aasiassa arvioidaan jopa puolen miljoonan ihmisen kuolevan vuosittain ilmansaasteiden takia.

Toimenpidelistan kärjessä on alueen liikenneolojen kohentaminen. Hallitusten tulisi organisoida autojen säännöllinen huolto ja katsastukset. Samalla ajoneuvojen päästöille pitäisi asettaa päästörajat. Markkinoille olisi tuotava puhtaampia polttoaineita

Myös maanteiden suunnittelua pitäisi parantaa, jotta liikenne sujuisi nopeammin. Monissa kaupungeissa teitä ei ole suunniteltu nykyiselle automäärälle varsinkaan raskaiden ajoneuvojen osalta.

Ilmansaasteongelmaa ei saada ratkaistua elleivät yksityiset yritykset ala tehdä keskenään ja myös julkisen sektorin kanssa yhteistyötä, ADB:n asiantuntijat sanovat.

Monissa Aasian kaupungeissa ilman laatu on erittäin huono. Esimerkiksi Kiinan kaupallisessa keskuksessa Shanghaissa arvioidaan jka vuosi yli 31 000 ihmisen sairastuvat keuhkotulehdukseen huonon ilman takia.

Manilassa ja Bangkokissa ilmansaasteista johtuvat julkiset terveyskustannukset ylittävät jo 400 miljoonaa dollaria vuodessa. ADB muistuttaa, että summa on sama, jonka pankki antaa kaikkiaan Filippiineille laina-apuna.

YK:n alaisuudessa tehtiin viime vuonna tutkimus Etelä-Aasiassa. Tutkimuksessa paljastui, että alueen yllä leijuu kilometrien paksuinen saastepilvi, joka vaikuttaa jopa alueen ilmastoon.

Saastepilvi johtuu paitsi liikenteestä myös mm. energianlähteinä käytetyn puun, lehmänlannan ja öljyn polttamisesta.

AFP, YLE24