Kansalaissodassa kuoli 40 000 ihmistä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Suomen kansalaissodassa kuoli 40 000 ihmistä, 4 000 henkeä enemmän kuin aiemmin on arvioitu, kertoo Väli-Suomen sanomalehtien Sunnuntaisuomalainen.

Tiedot perustuvat akatemiaprofessori Heikki Ylikankaan johtaman Sotasurmat-projektin nimitiedostoon.

Nimitiedostoon on koottu kaikki vuosien 1914 - 1922 sotasurmat, joista pääosa tapahtui sotavuonna 1918. Eniten eli kolmanneksella nousi vuoden 1918 taisteluissa kuolleiden punaisten määrä.

Papiston vuonna 1919 keräämissä tilastoissa arvioitiin, että Suomen sisällisodan uhrina olisi kuollut 26 000 suomalaista.

Projekti on herättänyt runsaasti mielenkiintoa niin ulkomailla kuin kotimaassakin. Maaliskuussa Internetiin syötetyssä nimitiedostossa on kirjattu yli 100 000 käyntiä. Suomen lisäksi projektista ollaan oltu kiinnostuneita muun muassa Venäjällä, Espanjassa, Saksassa ja kaikissa Pohjoismaissa.

Ylikangas uskoo, että projekti rauhoittaa osaltaan sisällisotaan perinteisesti liittynyttä voimakasta ja tunneperäistä kuohuntaa.

Tähän saakka on haettu syyllistä sotaan, objektiivisen tutkimustiedon sodan syistä, luonteesta ja seurauksista jäädessä vähemmälle.

Tutkimus jatkuu vuoden loppuun saakka. Loppuraportti julkaistaan marraskuussa.

YLE24