Italiassa eletään kuivuuden kesää

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Italian suurimman joen pinta on alempana kuin kertaakaan sataan vuoteen. Veden hupeneminen Po-joesta uhkaa paitsi pohjoisen maataloutta, myös sähköntuotantoa.

Sähkökatkokset ovatkin jo viime kuusta lähtien koetelleet roomalaisten, milanolaisten ja torinolaisten kärsivällisyyttä.

Viranomaiset varoittavat, että pian on päätettävä, ohjataanko niukat vesivarat maanviljelijöiden vai teollisuuden käyttöön.

Viljelijöiden etujärjestö sanoo, että kuivuudesta koituu viiden miljardin euron tappiot maataloudelle. Kuivuus haittaa eniten viininviljelyä sekä sitrusten ja oliivien tuotantoa.

Kiduttava kuivuus ja yli 30 asteen päivälämpötilat ovat saaneet italialaiset turvautumaan epäsovinnaisiinkiin keinoihin tilanteen kohentamiseksi.

Eräs pohjoisen piispa kehotti seurakuntalaisia saapumaan sunnuntaimessuihin rukoilemaan sadetta.

Karjataloudessa on turvauduttu homeopatiaan, jotta lehmät kestäisivät helteen nääntymättä, ja ympäristöministeri Altero Matteoli puolestaan aikoo kouluttaa kansalaiset veden säästäjiksi.

AFP