Kultamuseo painii talousvaikeuksissa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Tankavaaran Kultamuseo juhli perjantaina 30-vuotista taivaltaan talousvaikeuksien painamana.

Museon tavoitteena on ollut päästä muiden museoiden tavoin yhteiskunnan tuen piiriin, mutta tällä hetkellä pääasiallinen ja riittämätön tulonlähde ovat pääsylipputulot.

- Meillä on budjetissa jatkuva vaje, olemme toiminnan äärirajoilla, museonjohtaja Inkeri Syrjänen toteaa.

Syrjäsen mukaan myös museon sulkeminen on ollut lähellä.

Henkilökuntaakin on jouduttu lomauttamaan ja jopa vähentämään.

- Matkailijoita ei ole tänä kesänä käynyt riittävästi ja se on näkynyt pääsylipputuloissa, museonjohtaja huokaa.