Ylpeyttä sateenkaarilipun suojissa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Vaasa, 12.7.2003. Parin sadan naisen, miehen ja lapsen joukko kulkee kaupungin halki laulaen ja sateenkaarilippuja kantaen. Värikäs kulkue on pride-marssi eli homojen ja lesbojen vuotuinen muistutus olemassaolostaan.

Gay pride –marsseja järjestetään eri puolilla maailmaa, yleensä kesäisin. Monelle marssiminen on ennen kaikkea tapa pitää hauskaa ja tavata muita samanhenkisiä ihmisiä, mutta pride-liikkeellä on vakavampikin puolensa.

Pride-liikkeen voi katsoa saaneen alkunsa New Yorkissa kesän 1969 tapahtumista.

New Yorkin poliisilla oli 1960-luvulla tapana tehdä säännöllisin väliajoin iskuja paikallisiin seksuaalivähemmistöjen suosimiin baareihin yleisen moraalin nimissä. Kesäkuun 27. päivä kohteena oli Stonewall Inn –niminen baari.

Yleensä ratsiat sujuivat rauhallisesti, mutta tällä kertaa Stonewallin asiakaskunta oli saanut tarpeekseen poliisin mielivallasta.

Ratsiaa seurasi mellakka, ja kahden seuraavan päivän aikana poliisi ja homot ottivat väkivaltaisesti yhteen New Yorkin kaduilla. Tämän jälkeen seksuaalivähemmistöt ovat muistaneet päivää pride-marsseilla.

80 vuotta rikollisina

Suomen laki määritteli homoseksuaalisuuden rangaistavaksi ensimmäisen kerran vuonna 1894 – ja yllättävää kyllä laki tunsi myös naisten väliset suhteet. Muualla maailmassa ei tuohon aikaan voitu kuvitellakaan, että naiset saattaisivat olla kiinnostuneita omasta sukupuolestaan.

Vaikka homoseksuaalisuus oli siis yhteiskunnan silmissä tuomittavaa, 1930-luvulle tultaessa homoseksuaalisuus oli noussut varsin voimakkaasti esillä ainakin suurimmissa kaupungeissa, ja homoseksuaalit saivat melko vapaasti luovia valtaväestön seassa.

Toisen maailmansodan jälkeen ilmapiiri kuitenkin kiristyi Suomessa muun Euroopan esimerkkiä noudattaen.

Poliisi saattoi pidättää ja oikeuslaitos tuomita homoseksuaaleja pelkästään seksuaalisen suuntautumisen vuoksi. Kaiken kaikkiaan vuosien 1924 ja 1971 välisenä aikana Suomessa pidätettiin homoseksuaalisuuden vuoksi yli tuhat ihmistä, joista suurin osa oli miehiä.

Myös skandaalilehdistö herkutteli "perverssien" kustannuksella.

Sorron yöstä vapauden huumaan

1940- ja 50-lukujen kireässä ilmapiirissä Suomeenkin yritettiin ulkomaiden esimerkkien innoittamana perustaa homoseksuaaleille omaa järjestöä. Järjestöä ei kuitenkaan vielä saatu aikaan, koska homoseksuaalisuus oli edelleen rikoslaissa ja homoseksuaalit pelkäsivät - aivan aiheesta - ongelmia poliisin kanssa, jos he toimisivat kovin näkyvästi.

Ilmapiiri muuttui kuitenkin pikku hiljaa sallivammaksi, ja 1960-luvun puolivälissä, yhteiskunnan yleisen radikalisoitumisen ja ulkomaisten esikuvien innoittamina, Suomenkin seksuaalivähemmistöt alkoivat vaatia itselleen kansalaisoikeuksia.

1964 Helsingin Vanhan ylioppilastalon alakertaan avattiin uusi baari, Vanhan Kellari, jonka homoseksuaalit päättivät ottaa kantapaikakseen.

Vanhan Kellarissa käytyjen keskustelujen seurauksena perustettiin vuonna 1967 Toisen Säteen yhdistys, jonka pyrkimyksenä oli sorron ja syrjinnän vastustaminen. Seuraavana vuonna Toisesta Säteestä irronnut ryhmä perusti Keskusteluseura Psyken.

Tärkeä etappi seksuaalisen tasa-arvoisuuden tiellä saavutettiin vuonna 1971, kun homoseksuaalisuus poistettiin rikoslaista, mutta työ tasa-arvon puolesta jatkui edelleen, jopa entistä tehokkaammin.

Keskusteluseura Psyken epäpoliittisuuteen kyllästynyt 14 miehen ryhmä päätti perustaa yhteiskunnallisesti suuntautuneen järjestön, jonka nimeksi tuli Seksuaalinen Tasa-arvoisuus, Seta. Vaikka perustajat olivatkin miehiä, toiminnassa oli alusta asti mukana myös naisia.

Ensi vuonna 30 vuotta täyttävä Seta toimii edelleen niin homoseksuaalien kuin muidenkin seksuaalisten vähemmistöjen puolesta.

Vain adoptio-oikeus uupuu

1980-luku alku todisti homoseksuaalien tasa-arvopyrkimysten kantavan uutta hedelmää: homoseksuaalisuus poistettiin sairausluokituksesta vuonna 1981.

Homoseksuaalisudesta pyrittiin tekemään yhä näkyvämpi osa yhteiskuntaa, ja Setan ideologiana oli vahvistaa homoseksuaalista identiteettiä eikä suinkaan sulauttaa sitä valtaväestöön, kuten aiemmin oli ajateltu.

Jo 1970-luvulla Seta oli asettanut tavoitteekseen myös homoseksuaalien parisuhteen virallistamisen, mutta vasta vuonna 1991 oikeusministeriö asetti perhetoimikunnan, joka esitti samaa sukupuolta olevien parisuhteen virallistamista. Kaksi vuotta myöhemmin vasemmistoliiton kansanedustaja Outi Ojala teki lakialoitteen aiheesta, mutta lakiasiainvaliokunta ei vienyt esitystä eteen päin.

Seuraavan kerran parisuhdelakia yritettiin saada aikaan 1996, mutta tälläkään kertaa aloitteesta ei tullut totta.

Uusi vuosituhat toi kuitenkin uudet tuulet. Vuonna 2000 hallituksen esitys parisuhdelaiksi saapui eduskuntaan. Esitys herätti kiivastakin keskustelua, mutta lopulta syksyllä 2001 laki hyväksyttiin.

Laki astui voimaan maaliskuussa 2002 ja tähän mennessä parisuhteita on rekisteröity reilut 500.

Tasa-arvoa ajaneet eivät kuitenkaan tyytyneet tähänkään. Närää herätti erityisesti lain kohta, joka estää adoption niin perheen sisällä kuin sen ulkopuoleltakin. Tämä asettaa sateenkaariperheissä asuvien lasten aseman hankalaksi, sillä jos lapsen biologinen vanhempi kuolee, ei toisella äidillä tai isällä ole välttämättä oikeuksia saada huolehtia lapsesta.

Sosiaali- ja terveysministeriö onkin jo valmistelemassa lakiehdotusta, joka sallisi perheen sisäisen adoption homo- ja lesboperheissä, mikä kaikissa muissa Pohjoismaissa on jo mahdollista. Lakiesitystä odotellaan elokuussa.

Mia Gertsch, YLE24

Miten muualla?

"Olen erilainen ja ylpeä siitä"