Metsähallituksen hakkuut kiukuttavat Muoniossa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Metsähallituksen hakkuut kiukuttavat mökinomistajia Muoniossa.

Metsähallituksen Laatumaa on myynyt ja vuokrannut Muonionjoen varresta Karimellanvaarasta kolmisenkymmentä mökkitonttia luonnonrauhaa ja erämaaluontoa mainostaen.

Nyt kun joen rantaan on noussut 30 mökkiä, aloittaa Metsähallitus 80 hehtaarin hakkuut tien toisella puolella.

Hakkuista ei kerrottu

Helsinkiläisen Matti Kurvisen mukaan ainakin kaksi Karimellavaaran mökin omistajaa on sitä mieltä, ettei kauppojen yhteydessä kerrottu alueen olevan metsätalousmaata.

- En tiennyt hakkuista. Epäilen, ettei kukaan meistä mökkiläisistä tiennyt. Naapurini oli kysynyt Metsähallituksen edustajilta ennen kaupantekoa, että tehdäänkö täällä hakkuita, mutta siihen oli vain hymähdetty.

Laatumaa Lapin aluejohtaja Mikko Tormilainen puolestaan sanoo, että tiedottaminen on varmasti hoidettu kaupankäynnissä.

- Kyllä siitä on kerrottu. Kauppakirjassammekin lukee, että allekirjoittaja on tutustunut kaavaan ja kaavamääräyksiin. Kaavassahan lukee että alue on metsätalousmaata, ja sitä hoidetaan sen mukaan.

Lupapäätös syyskuussa

Metsähallituksen maisematyölupahakemus käsitellään Muonion kunnassa ensi kuun aikana. Asiasta on valittanut kymmennen mökkiläistä.

Metsähallitus saa todennäköisesti hakkuuluvan, sillä se toimii kaavan mukaisesti.

Mökkiläisiä Metsähallitus tulee vastaan siten, että tien varteen jätetään 30 - 50 metrin hakkuuvapaa kaistale suojaamaan maisemaa.