1. yle.fi
  2. Uutiset

Turismi uhanalaisimmille alueille kasvaa rajusti

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Turismi luonnoltaan maailman monimuotoisimmille ja uhanalaisimmille alueille on yli kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa, kertoo YK:n ympäristöohjelman Unepin ja ympäristöjärjestö Conservation Internationalin raportti.

Paikoin turismin kasvu on ollut räjähdysmäistä. 1990-luvulla avautuneessa Laosissa sekä pitkästä sisällissodasta toipuvassa Kambodzhassa matkailijoiden määrä 20-kertaistui vuosikymmenessä. Rotusortohallinnosta 1994 vapautuneessa Etelä-Afrikassa kasvua oli liki 500 prosenttia.

Brasiliassa, Nicaraguassa ja El Salvadorissa turistien määrä lisääntyi yli 300 prosenttia ja Dominikaanisessa tasavallassa 128 prosenttia.

Turismi tuo 11 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta ja työllistää 200 miljoonaa ihmistä. Vuosittain ulkomailla matkailee 700 miljoonaa ihmistä ja määrän uskotaan kaksinkertaistuvan vuoteen 2020 mennessä.

Yksi nopeimmin kasvavista turismimuodoista on luonto- ja seikkailumatkailu, mikä suuntautui usein juuri luonnoltaan arvokkaimmille ja herkimmille alueille.

Erityisen merkittävää turismi on monille kehitysmaille. Se on keskeinen valuuttatulojen lähde vähiten kehittyneille 49 maalle ja niistä 37:lle ensisijainen.

Turismi luonnon hyödyksi tai tuhoksi

Raportissa huomautetaan, että parhaimmilaan juuri turismi voi lisätä mahdollisuuksia luonnon suojeluun, mutta tuhoisimmillaan se on suojelupyrkimyksille vakava uhka.

Turismi tuo erityisesti kehitysmaissa kipeästi kaivattuja tuloja ja arvokkaat alueet kannattaa suojella, sillä juuri ne houkuttelevat matkailijoita.

Pahimmillaan turismi kuitenkin merkitsee metsien tuhoamista rakennusten tieltä, saasteita, vieraiden kasvi- ja eläinlajien tuomista alueelle sekä vesivarojen ehtymistä.

Turismi voi myös ajaa juuriltaan alkuperäisasukkaita sekä aiheuttaa muita taloudellisia, sosiaalisia ja kulttuurisia häiriöitä.

Unepin pääjohtaja Klaus Töpfer kehottaakin yhdistämään turismiteollisuuden ja paikallisten yhteisöjen sekä luonnon tarpeet. Hän huomauttaa, ettei ole turismiyritystenkään etu tuhota sitä ympäristöä, jonka näkemisestä turistit maksavat.

YLE24

Lue seuraavaksi