Kurkien muutto vauhtiin

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kurkien päämuutto käynnistyi tiistaina, kertoo BirdLife Suomi. Lintuharrastajat ovat havaineet Nivalassa Pohjanmaalla yli tuhat muuttomatkalla olevaa kurkea.

Kurkien päämuutto ajoittuu syksyllä yleensä usealle päivälle ja syysmuuttoon osallistuu kymmeniätuhansia kurkia.

Muutoin lämmin sää on pitänyt muuttolintuja yhä aloillaan Suomessa.

Petolintujen muutto on jatkunut verkkaisena ja jäljellä olevat kahlaajat ovat pysähtyneet levähdysalueilleen.

Päivän lyheneminen ajaa silti lintuja matkalle kohti etelää ja pikkulintuja näkee muuttolennossa aamuisin, BirdLife Suomi kertoo.

Runsaimmin muuttamassa on ollut peippoja, kirvisiä ja västäräkkejä. Myös tiltaltit ovat alkaneet liikkua. Vaelluslinnuista ainakin hömötiaisella on voimakas vaellus menossa.

Syksyinen arktisten lintujen muutto on myös käynnistynyt, ainakin mustalintuja, pilkkasiipiä, merikihuja ja hanhiparvia on jo havaittu. Perjantaina Kirkkonummen Rönnskärillä havaittiin lähes 9 000 muuttomatkalla olevaa haapanaa.

YLE24