1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Eurooppalainen kuuluotain matkaan

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ensimmäinen eurooppalainen kuuluotain SMART-1 on laukaistu onnistuneesti avaruuteen Ranskan Guayanasta.

Ariane-5-kantoraketin matkaan viemän luotaimen tarkoitus on ratkoa kuun mysteereitä mutta ennen kaikkea testata uusia laitteita. Suurin mielenkiinto kohdistuu luotaimen moottoriin.

SMART-1:n seitsemästä instrumentista kaksi on kehitetty ja valmistettu Suomessa.

Euroopan avaruusjärjestön ESA:n hanketta on valmisteltu kolme vuotta. Luotaimen matka kuun kiertoradalle kestää arviolta 1,5 vuotta. SMART 1 on tarkoitus saada kuun kiertoradalle ionisuihkumoottorin ja aurinkoenergian avulla. Luotain tekee havaintoja kuusta noin kuuden kuukauden ajan.

ESA valmistelee luotainta tutkimaan myös Merkurius-planeettaa. Aikataulusta päätetään syksyllä, mutta luotaimen laukaisu tapahtuu aikaisintaan vuonna 2012, arvioi dosentti Juha Huovelin Helsingin yliopistosta.

STT, Reuters, AFP

Lue seuraavaksi