Pekkarinen: Valtion enemmistöosuus Fortum Oilissa säilyy

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen (kesk.) lupaa Etelä-Suomen Sanomien ja Satakunnan kansan haastattelussa, että valtiolla säilyy enemmistöosakkuus myös uudessa Fortumin öljy-yhtiössä.

Valtio tulee perustettavan yhtiön omistajaksi Fortumin sähköyhtiön kautta. Valtio ostaa myös sen osakkeita parin prosentin verran saadakseen yli 50 prosentin omistusosuuden ja puhevallan.

Eduskunnassa on ihmetelty sitä, että valtio luopuisi enemmistöosakkaan asemasta öljy-yhtiössään.

Pekkarisen mukaan Fortum oli pakko jakaa kahtia, koska sekä sähkö- että öljypuolta halutaan kehittää. Valtion varat eivät siihen riitä, vaan rahaa on haettava sijoittajilta.

Ensimmäiseksi hallituksen esityksen pohdittavakseen saa eduskunnan talousvaliokunta. Kaksi vuotta sitten valiokunnan nuiva suhtautuminen toisen valtioyhtiön Kemiran myyntiin ruotsalaiselle Dynealle sai silloisen kauppa- ja teollisuusministerin Sinikka Mönkäreen (sd.) vetämään esityksensä pois.

Pekkarinen ihmettelee sitä, miksi Suomessa on esiintynyt pelkoa siitä, että venäläiset ostaisivat Fortumin öljy-yhtiön.

– Miksi venäläisiä nyt pitää niin hirveästi pelätä. Tarkoitus on, että valtio säilyttää hyvin vankan puhevallan öljy-yhtiössä.

Fortumin halkaiseminen kahtia öljy-Fortumiin ja sähkö- sekä kaasu-Fortumiin muuttaisi valtion omistusta. Nykyisestä Fortumista valtio omistaa 60,8 prosenttia.

Fortum syntyi vuonna 1998, jolloin IVO ja Neste yhdistettiin. Kaikki nämä vuodet yhdistelmä on natissut liitoksissaan.

YLE24