Afganistaniin palannut 2,5 miljoonaa pakolaista

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Yli 2,5 miljoonaa pakolaista on palannut Afganistaniin naapurimaista 1,5 vuoden aikana, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR. Pakolaisia on naapurimaissa vielä yli kaksi miljoonaa, mutta paluu jatkuu UNHCR:n mukaan tasaista tahtia.

Pakistanista on tähän mennessä palannut UNHCR:n avustuksella 1,9 miljoonaa afganistanilaista ja Iranista 600 000.

Pakistanin pakolaisleireillä elää vielä noin 1,1 miljoonaa afganistanilaista. Lisäksi heitä elää runsaasti Pakistanin kaupungeissa, mutta määrää ei tiedetä. Iranissa pakolaisia on vielä reilu miljoona.

Tänä vuonna Iranista on palannut reilut 223 000 ja Pakistanista 333 000 ihmistä.

UNHCR:n mukaan pakolaisten paluu jatkuu tasaisena, joskin talven tulo supistanee määrää. Ensi vuonna järjestö aikoo panostaa erityisesti pakolaisten palauttamiseen Iranista.

UNHCR avustaa vapaaehtoisesti kotiin palaavia pakolaisia antamalla heille kyydin kotiin sekä avustustarvikkeita ja ruoka-apua. Kotinsa menettäneet voivat saada rakennusmateriaalia, minkä lisäksi järjestöllä on maaseudulla mm. vesiprojekteja.

Unep kehittää Afganistanin ympäristöhallintoa

YK:n ympäristöjärjestö Unep on käynnistänyt ohjelman Afganistanin ympäristöhallinnon kehittämiseksi.

EU:n pitkälti rahoittamassa hankkeessa koulutetaan maan viranomaisia kehittämään maalle ympäristöpolitiikkaa, ottamaan ympäristöasiat huomioon kehitysprojekteissa sekä tekemään ympäristövaikutusten arviointeja.

Lisäksi tarkoituksena on lisätä yleistä tietoisuutta ympäristöasioista tiedotuskampanjoilla ja koulutuksella sekä ottamalla kansalaisia mukaan päätöksentekoon.

Unepin mukaan Afganistanin ympäristön tila on hälyttävä 20-vuotisen sotimisen jäljiltä. Ympäristön rappeutuminen ja huono jätehuolto ovat myös merkittävä terveysriski.

YLE24