Korotettu ajoneuvovero uuteen lakiin

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Hallitus on korvannut ajoneuvoveron muutosta koskevan esityksensä kokonaan uudella ajoneuvoverolailla. Eduskunta lähetti esitykset ajoneuvoverosta ja uudesta polttoainemaksulaista tiistaina ilman keskustelua valiokuntakäsittelyyn.

Budjetiin kytketty esitys ajoneuvoveron eli ns. käyttömaksun 10 euron korotuksesta on sellaisenaan peruttu. Vastaava korotus sisältyy kuitenkin uuteen lakiin.

Ajoneuvoveroa maksetaan jatkossa vain omistajana tai haltijana olon ajalta. Jos omistaja tai haltija muuttuu kesken vuoden, palautetaan osa maksusta ja maksuvelvollisuus siirtyy uudelle henkilölle.

Esitykseen on yhdistetty myös dieselautoja koskeva moottoriajoneuvoverotus. Polttoaineiden käyttöä koskevat määräykset liitetään puolestaan uuteen polttoainemaksulakiin.

Autokauppa kävi lokakuussa

Uusia henkilöautoja rekisteröitiin lokakuussa noin 13 000 kappaletta, mikä on kolmanneksen enemmän kuin vuotta aiemmin.

Kahdentoista viimeisen kuukauden aikana uusia henkilöautoja on rekisteröity runsaat 143 000. Viimeksi samoihin määriin päästiin vuonna 2000.

Kuorma-autoja rekisteröitiin lokakuussa 48 ja pakettiautoja seitsemisen prosenttia enemmän kuin vastaavaan aikaan vuosi sitten.

YLE24, STT