1. yle.fi
  2. Uutiset

Kemijärveläisellä sahalla paloi

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kemijärveläisen sahan 500 neliömetrin kokoinen lämpökeskus-kuivaamorakennus tuhoutui korjauskelvottomaksi tulipalossa maanantaina aamuyöllä.

Kemijärven Puutuotteen tiloissa sattuneessa palossa vältyttiin henkilövahingoilta.

Palokunta sai hälytyksen kello kahden jälkeen yöllä.

- Kun palokunta tuli paikalle, sahan lämpökeskus-kuivaamorakennuksen oli täysin tulessa ja osa katosta oli jo sortunut, paikalta tavoitettu Kemijärven palopäällikkö Jukka Peltoperä sanoo.

Palokunnalla ei paljoa tehtävää

Palokunta keskittyi varmistamaan, ettei palo leviä muualle saha-alueelle.

- Suojasimme jakeluyhtiön sähkömuuntajaa ja nyt on menossa jälkisammutustyöt.

Peltoperä arvelee, että jälkisammutustyöt kestävät aamupäivään asti.

Paikan päällä Pelkosenniementiellä oli kolme sammutusyksikköä.

Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Sahan toiminta keskeytyy

Kemijärven Puutuotteen toiminta keskeytyy kokonaan ainakin toistaiseksi, vaikka palossa säästyi muun muassa saha.

Toiminnan jatkamisesta päätetään vakuutuskorvausten käsittelyn jälkeen, kertoo toimitusjohtaja Asko Moilanen.

Moilasen mukaan palossa meni maan tasalle muun muassa rakennushirsien tuotannossa tarvittava kuivaamo.

- Vahinkoja ei ole vielä laskettu, mutta arvelisin, että miljoonista puhutaan.

Moilanen sanoo, että sahan toimintaa ei voida jatkaa ilman kuivaamoa, koska puita ei saada kuiviksi ja eteenpäin.

- Kenenkään rahat eivät riitä siihen, että puut sahataan tuohon varastoon.

Kemijärven Puutuotteella on töissä viisi henkilöä.

Lue seuraavaksi