1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Prinsessa Dianan kuolemaa tutkitaan jälleen

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Britanniassa on käynnistetty virallinen tutkinta prinsessa Dianan kuolemasta. Tavoitteena on selvittää sitkeät huhut kuolemaan johtaneesta salaliitosta. Walesin prinsessa ja hänen miesystävänsä Dodi al-Fayed kuolivat autokolarissa Pariisissa kesällä 1997.

Prinsessa Dianaa ja Dodi al-Fayedia kuljettanut auto törmäsi tukipilariin Pont d'Alman tunnelissa

Ranskassa oikeus päätyi vuonna 1999 pitämään tapausta onnettomuutena. Oikeuden mielestä auton kuljettaja Henri Paul, joka sai itsekin surmansa, oli päihtynyt ja ajoi liian lujaa.

Vuonna 2002 oikeus vapautti kuolemantuottamussyytteistä myös autoa jahdanneet sensaatiovalokuvaajat. Viime marraskuussa puhtaat paperit myönnettiin myös kolmelle paparazzille, jotka ottivat kuvia turmapaikalla.

Dodin isä, egyptiläismiljardööri Mohammed al-Fayed oli syyttänyt kolmikkoa poikansa yksityisyyden loukkaamisesta. Syyttäjäviranomaiset ovat valittaneet kuvaajia koskevasta vapauttavasta päätöksestä.

Mohammed al-Fayed on myös yksi tunnetuimmista murhasalaliittoteorian kannattajista. Hän on toistuvasti vaatinut uutta julkista tutkinta ja pitää kuolinsyyntutkijan alkuperäistä työtä liian kapea-alaisena.

Samaan leiriin kuuluu Dianan entinen hovimestari Paul Burrell. Aiheesta kirjankin julkaissut Burrell aikoo esittää Lontoossa kokoontuvalle oikeudelle kirjallisesti asiansa, joka perustuu edesmenneen prinsessan kirjeenvaihtoon.

Diana oli hovimestarin mukaan tietoinen henkeään uhkaavasta vaarasta. The Daily Mirror -lehti kertoi tiistaina, että Burrellin aineistossa itsensä prinssi Charlesin mainitaan olleen suunnitelmien takana.

Onnettomuustulkintaa kuultavien joukossa edustaa ainakin Dianan entinen henkivartija Ken Wharfe. Tiettävästi kuultavaksi päätyy myös toinen Dianan henkivartija Trevor Rees-Jones, joka jäi ainoana henkiin kolariautossa olleista.

Tutkinnan yksityiskohdat vielä avoinna

Uusi tutkinta alkaa Lontoossa tiistaina parilla lyhyellä kuulemistilaisuudella, minkä jälkeen prosessi keskeytyy lisätutkimuksien ajaksi. Toistaiseksi ei ole selvillä, kuinka laajaan kenttätyöhön kruununkuolinsyytutkija Michael Burgessin johtama selvitysryhmä aikoo ryhtyä.

Tutkintaan kuuluu uusi kuolinsyytutkimus. Se saattaa keskittyä välittömiin onnettomuuspaikalla tehtäviin tutkimuksiin sekä kuoleman kliinisiin syihin, tai voi vaihtoehtoisesti olla laaja-alaisempi.

Englannin ja Walesin lain mukaan kuolinsyytutkimus rajoittuu faktojen toteamiseen. Mielipiteenilmauksia siitä, kuka saattaisi olla syypää kuolemaan tai kuolemiin, ei sallita.

Burgessilla on kuitenkin oikeus pyytää poliisin ylijohtoa käynnistämään varsinaiset rikostutkimukset. Sitten on ratkaistava, onko niissä mahdollisesti esiin tulevilla seikoilla merkitystä kuolinsyytutkimukseen.

Englannin hovin tiedottaja kertoi tiistaina, ettei yhtään kuninkaallisen perheen jäsentä tai heidän edustajiaan ole hänen tietojensa mukaan kutsuttu kuultavaksi.

BBC, AP, YLE24

Lue seuraavaksi