Rokotteet aiheuttivat Persianlahden sodan syndrooman?

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Persianlahden sodan syndrooman taustalla saattaa olla sotilaille annettu rokote tai rokotteet, kertoo brittiläinen Times-lehti maan armeijan julkaisemattomiin tutkimuksiin perustuen. Aiemmin taudin epäiltiin johtuneen muun muassa palaneista öljylähteiden ilmaan päässeistä kaasuista.

Persianlahden sodassa palvelleet sotilaat ovat kärsineet muun muassa hengityselimien ja ruoansulatuksen ongelmista ja psyykkisistä oireista.

Taudin jäljille päästiin, kun brittijoukkojen psykiatrisen osaston johtaja, everstiluutnantti Graham Howe löysi oireita sotilaalta, joka ei edes palvellut Persianlahdella.

Sotilas kärsi osteoporoosista ja akuutista depressiosta.

Howen lausunnon mukaan oireet johtuvat sotilaalle annetuista "salaisista" rokotteista, jotka johtivat mitä todennäköisimmin immuunijärjestelmän heikkenemisen jälkeen syntyneeseen osteoporoosiin.

Taudin aiheuttajaksi on epäilty mm. rokotteita, palaneista öljylähteistä syntynyttä savua tai kasvinsuojeluaineita. Myös stressin tai hermojärjestelmään vaikuttavien orgaanisten fosfaattien on epäilty olevan taudin takana.

Reuters, STT