Saksan talouden alijäämä 4 prosenttia

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Saksan julkisen talouden alijäämä oli viime vuonna 4,0 prosenttia, ilmoittaa maan tilastolaitos. Saksan bruttokansantuote laski viime vuonna ensimmäisen kerran yli kymmeneen vuoteen.

Saksan julkisen talouden vaje ylittää prosenttiyksiköllä EU:n vakaussopimuksessa sovitun ylijäämäkaton. EU:n komissio on pyytänyt EY-tuomioistuinta tutkimaan, pitääkö Saksaa ja Ranskaa rangaista jatkuvan vajeen takia. Edellisvuonna vaje oli 3,5 prosenttia.

Saksan bruttokansantuote aleni viime vuonna 0,1 prosenttia. Analyytikot olivat ennustaneet BKT:n kasvavan hieman. Edellisen kerran BKT laski vuonna 1993, tuolloin 1,1 prosenttia.

Vuonna 2002 Saksan BKT kasvoi 0,2 prosenttia.

Viime vuoden huonot talousluvut johtuvat usean tekijän yhteisvaikutuksesta. Maassa vallitsee suuri työttömyys, mikä käänsi kotimaisen kulutuksen 0,2 prosentin laskuun.

Myös viennin veto oli viime vuonna heikkoa, osin vahvan euron takia.

Niin tilastolaitoksen johtaja Johann Hahlen kuin talousministeri Wolfgang Clementkin uskovat, että vuoden lopulla nähdyt elpymisen merkit ovat vahvistumassa. Teollisuuden vilkastumisen myötä viimeisen vuosineljänneksen luvut ovat mahdollisesti aavistuksen verran plussan puolella.

DPA, AFP, STT