1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Seksiturismi Aasiassa tärkeä talouden tukipilari

Seksiturismi on yhä kasvava ongelma useissa Aasian maissa. Kaakkois-Aasian maat kuten Filippiinit, Thaimaa, Indonesia ja Korea ovat alueita, joilla seksikaupan ja matkailun kytkentä on muodostanut tärkeän tulolähteen pari kymmentä vuotta.

Arvioiden mukaan seksikauppa muodostaa 5-15 prosenttia Kaakkois-Aasian maiden bruttokansantuotteesta.

Thaimaassa länsimaalaisiin asiakkaisiin kohdistuvalla prostituutiolla on pitkät juuret. Alkusysäyksen seksikauppa sai Vietnamin sodasta, kun Thaimaa palveli amerikkalaissotilaiden lomakohteena. Samoihin aikoihin maan matkailuteollisuus alkoi kasvaa ja turismi ruokki prostituutiobisnestä.

Prostituutio on Thaimaassa ollut laitonta jo vuodesta 1960, bordellit on naamioitu diskoiksi, baareiksi tai hieromalaitoksiksi. Yleisen käytännön mukaan omistajat maksavat poliisille suojelupalkkiota.

Thaimaan hallitus antoi länsivaluuttaa tuottavan prostituution rehottaa melko vapaasti 80-luvun loppuun asti. Viime aikoina maa on yrittänyt kitkeä prostituutiota ja tiukentaa valvontaa kasvavan kansainvälisen arvostelun ja aids-ongelman myötä.

Länsiasiakkaista hyötyvä prostituutio onkin nyt leviämässä läheisiin köyhiin maihin, kuten Kambodzhaan, Intiaan ja Sri Lankaan.

Laki tiukkeni, prostituutiosta tuli piilotellumpaa

1996 Thaimaassa astui voimaan uusi laki, jonka mukaan prostituoituina työskenteleviä naisia rangaistaan sakoilla. Sakkorangaistus kohtaa myös lapsensa myynyttä perhettä. Alaikäiset lapset voidaan ohjata kuntoutukseen heidän tahdostaan riippumatta.

Myös ulkomaalaista turistia voidaan rangaista, jos kyse on alaikäiseen sekaantumisesta. Vuonna 1997 säädettiin myös uusi nais- ja lapsikaupan kieltävä laki.

Uusista laeista huolimatta ei prostituutiota eikä ihmiskauppaakaa ole saatu kitkettyä, siitä on vaan tullut piilotellumpaa. Kansalaisjärjestöt arvioivat, että todellisuudessa prostituoitujen määrä Thaimaassa kasvaa edelleen.

Kansalaisjärjestöjen arvioiden mukaan seksikaupan palveluksessa on tällä hetkellä jo noin 2,8 miljoonaa. Heistä noin 800 000 on alaikäisiä. Hallituksen julkaisemat viralliset luvut on huomattavasti pienempiä.

Lukujen kasvu saattaa tosin merkitä sitä, että ongelma tiedostetaan paremmin ja siihen on tartuttu. Lasku taas sitä, että asiaa yritetään tietoisesti vähätellä.

Nykyisin yhä suurempi osa tytöistä tuodaan Burmasta, Etelä-Kiinasta Laosista sekä Kamputseasta, mikä vaikeuttaa todellisen määrän arviointia.

Prostituoiduksi joutuminen karman seurausta?

Kulttuurierot vaikuttavat asenteisiin suhteessa seksikauppaan. Länsimaiden ja esimerkiksi buddhalaisen Thaimaan tai uskontokuntien sekoituskattilan Intian välillä suhtautuminen eroaa alueittain.

Prostituoiduksi päätyminen on buddhalaisen käsityksen mukaan karman seurausta. Kyse ei ole seksuaalisesta epäpuhtaudesta vaan epäpuhtaudesta karmassa.

Naisella on kuitenkin mahdollisuus parantaa karmaansa tässä elämässä hyvien tekojen kautta. Moni nainen toivookin prostituoituna olemisen olevan välivaihe elämässään ja yrittää säästää rahaa esimerkiksi oman liikeyrityksen perustamiseksi.

Sitä, miten usein tavoitteessa onnistutaan, voi vain arvailla. Suuri osa prostituoiduista joutuu käyttämään piristäviä ja rauhoittavia lääkkeitä tai huumeita selvitäkseen päivästä toiseen ja HIV-tartuntojen määrä kasvaa koko ajan.

Intiassa taas prostituoidun ammatti on nauttinut entisaikoina suurta arvostusta. Vielä pari sataa vuotta sitten tuoreen aviovaimon oli tapana käydä palkitsemassa prostituoitu, joka oli opettanut hänen aviomiehelleen seksin saloja.

Nykyisellään seksityöläisyys Intiassa ei herätä kenessäkään kateutta. Työtä ei valita, se on usein ainut ja viimeinen vaihtoehto hengissä selviämiseen. Toimintaa pyörittävät usein rikollisjärjestöt ja työhön liittyy jatkuva väkivallan ja tautien pelko.