Tutkimus: Hiusvärien käyttö lisännyt syöpäriskiä

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Amerikkaistutkijat uskovat, että pitkäaikainen hiusten värjäys on lisännyt riskiä sairastua tiettyyn imusolmukesyöpätyyppiin, NHL:ään eli non-Hodgkin lymfoomaan. Selvästi riski oli kasvanut ennen vuotta 1980 värjäyksen aloittaneilla.

Yhdysvalloissa, Connecticutissa tutkittiin 600 naista, joille kyseinen imukudoskasvain oli kehittynyt. Verrokkiryhmässä oli 700 tervettä naista. Tutkimukseen osallistuneet naiset selvittivät, mitä hiusvärituotteita he olivat käyttäneet ja kuinka pitkään.

Erityisesti ennen vuotta 1980 värjäyksen aloittaneilla oli selvästi eli kolmasosan suurempi riski saada kyseinen syöpä. Niillä, jotka olivat käyttäneet tummimpia värejä yli 25 vuoden ajan oli kaksinkertainen riski sairastua.

Tutkimustulokset esiteltiin tammikuussa American Journal of Epidemiology -lehdessä.

Suurin riski oli naisilla, jotka olivat käyttäneet tummimpia, pysyviä hiusvärejä yli 25 vuoden ajan, sanoi professori Tongzhang Zheng Yale-yliopiston lääketieteellisestä tiedekunnasta. Tutkijat eivät saaneet näyttöä siitä, että vuoden 1980 jälkeen värjäyksen aloittaneiden riski sairastua syöpään olisi kasvanut.

Tämä voi olla seurausta hiusvärien tuotekehityksestä parin viime vuosikymmenen aikana tai sitten lyhyemmän ajan tuotteita käyttäneet ovat vielä piilevässä induktiovaiheessa, totesi tutkimusryhmässä mukana ollut Yawei Zhang.

Professori Zhengin mukaan hiusten värjäystuotteet ovat muuttuneet valtavasti 20 viime vuoden aikana. Vuoden 1980 jälkeen tuotteista on poistettu monia karsinogeenisiksi havaittuja yhdisteitä. Lisäksi käytetyt yhdisteet vaihtelevat suuresti sen mukaan onko kyseessä kestoväri vai kevytväri, tumma vaiko vaalea sävy.

Asiantuntijat muistuttavat, että vaikka riski sairastua syöpään kaksinkertaistuu, todennäköisyys sairauden puhkeamiseen ei silti vielä ole kovin suuri.

Amerikan syöpäyhdistyksen arvion mukaan tänä vuonna kyseinen syöpä kuitenkin iskee arviolta noin 54 000 amerikkalaiseen. Näistä noin 19 000 kuolee sairauteen. NHL-syöpä on hieman yleisempi miehillä kuin naisilla.

1970-luvun puolivälin jälkeen NHL-tapaukset ovat kaksinkertaistuneet Yhdysvalloissa, eikä syytä varmuudella tiedetä. Tutkijat epäilevät, että altistuminen erilaisille kemikaaleille voi olla vaikuttava tekijä.

Imusolmukejärjestelmä on osa ihmisen immuunijärjestelmää. Erityisen suuri vaara sairastua NHL-syöpään on sellaisilla ihmisillä, joiden immuunijärjestelmä on heikentynyt, kuten AIDS- ja elinsiirtopotilailla.

Ylen ympäristötietopalvelu