Aasian maat sopivat vapaakauppa-alueesta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kuusi Aasian maata ovat Intian ja Thaimaan johdolla päättäneet vapaakauppa-alueen perustamisesta. Tuontitullien leikkaukset aloitetaan ensi vuonna. Alueella asuu kaksi miljardia ihmistä.

Vapaakauppa-alue laajenee asteittain siten, että Intian, Thaimaan ja Sri Lankan on määrä luopua tulleista vuoteen 2012 mennessä ja vähemmän kehittyneiden Myanmarin, Bhutanin ja Nepalin vuoteen 2017 mennessä.

Vapaakauppa-alueen toivotaan houkuttelevan sijoittajia ja helpottavan kaupankäyntiä monin tavoin.

Bangladesh jättäytyi yllättäen sopimuksen ulkopuolelle, koska sen vaatimuksiin saada korvauksia tuontitullien alenemisesta aiheutuvista haitoista man teollisuudelle ei vielä suostuttu.

Korvausehdotukseen suhtauduttiin Thaimaassa pidetyssä talouskokouksessa epäilevästi, mutta osallistujamaat lupasivat ratkaista ongelman heinäkuuhun mennessä. Seitsikko kokoontuu silloin uudelleen Bangkokissa.

Reuters