nimetön

Yle Uutisten artikkeliarkisto

SUOMENLAHDEN RANNIKKOKUNNAT valmistautuvat Aaltojen yhteys -hankkeella Viron EU- jäsenyyteen, jonka myötä Suomenlahdesta tulee sisämarkkina-alue. Tarkoitus on luoda kilpailukykyä ja yhteishankkeita yli Suomenlahden.

MATKUSTUSKIELTOA esitetään rikoksesta epäillyn tutkintavankeuden vaihtoehdoksi. Oikeusministeriön työryhmän mukaan matkustuskielto voitaisiin määrätä, jos ankarin rangaistus rikoksesta olisi vankeutta vähintään vuosi ja epäilty todennäköisesti pakoilisi viranomaisia tai jatkaisi rikollista toimintaa.

VALTIONHALLINNON SÄHKÖISTÄ PALVELUA moititaan isojen pankkien suosimisesta. Työministeriön ja Kelan sähköisiä palveluja voivat käyttää vain suurimpien pankkien asiakkaat. Esimerkiksi opintotukipalvelujen käyttö tai työvoimakoulutukseen haku ei onnistu ilman Osuuspankin, Nordean tai Sammon verkkotunnuksia. Valtion pankeille maksamaa sopimushintaa ei ole julkistettu, kertoo Radiouutiset.

PÄÄMINISTERI MATTI VANHANEN vierailee maanantaina Irlannissa. Hän tapaa Irlannin pääministerin Bertie Ahernin keskustellakseen EU:n uuden perustuslaillisen sopimuksen muodostamista koskevista neuvotteluista.

TERVOSSA Pohjois-Savossa 400 neliön kokoinen teollisuushalli tuhoutui tuli palossa myöhään sunnuntaina. Sammutustöihin osallistui seitsemän yksikköä. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

Sosiaali- ja terveysministeri SINIKKA MÖNKÄREESTÄ tulee tänään pisimpään ministerinä toiminut suomalaisnainen. Hän on tänään toiminut 3 239 päivää ministerinä. Naisministerien aimpaa ennätystä piti Tarja Halonen. Kaikkien ministereiden kokoneisuustilastossa Mönkäre on sijalla 13.

LASTEN SEKSUAALINEN HYVÄKSIKÄYTTÖ on lisääntynyt Uudellamaalla. Stakesin tilaston mukaan tapaukset ovat lisääntyneet jopa neljänneksen vuodesta 2002 vuoteen 2003. Myös poliisi on huolissaan tilanteesta, sillä osa rikoksista jää edelleen piiloon.

KESKUSRIKOSPOLIISI on saanut valmiiksi oik. lis. Kari Uotiin liittyvän rahanpesujutun esitutkinnan. Useiden henkilöiden epäillään kätkeneen Uotin omaisuutta veroparatiiseihin. Juttua pidetään Suomen historian suurimpana rahanpesutapauksena. Uotia itseään epäillään törkeästä velallisen petoksesta.

KUNTALIITTO uskoo, että sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelma kuntien terveydenhuollon hoitojonojen purkamiseksi ei toteudu, koska valmiuksia uudistukselle ei ehditä luoda aikataulussa, tämän vuoden aikana.

SDP:n puheenjohtaja, puhemies PAAVO LIPPONEN patistaa EU:ta hyväksymään lisäydin- voiman rakentamisen jäsenmaissa. Hän sanoi puheessaan Suomen Akatemian seminaarissa, että EU on ajautumassa energiapolitiikassaan nurkkaan Kioton sopimuksen myötä, ja että monipuolinen energiahuolto vaatisi lisäydinvoimaa.