Haritonov puolustaa punalippua

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Nikolai Mihailovitsh Haritonov, 55, on kommunistisen puolueen ehdokas, jolle avautui paikka presidenttiehdokkaana, kun puolueen johtaja ja kaikkien viime vaalien kakkosehdokas Gennadi Zjuganov jättäytyi rannalle.

Taustalla on kommunistien suosion romahdus joulukuun duuman vaaleissa. Kun kommunistit olivat vielä vuoden 1999 vaaleissa suurin puolue, nyt kannatus liki puolittui 12,6 prosenttiin.

Zjuganov ei voinut odottaa viime presidentinvaalien kaltaista liki 30 prosentin äänisaalista, joten hän päätti olla asettumatta lainkaan ehdolle. Kommunistit eivät halunneet kuitenkaan jäädä tyystin vaaleista syrjään, joten tilalle valittiin Haritonov.

Kommunistien ehdokas ei ole edes puolueen jäsen, mutta häntä pidetään Zjuganovin uskollisena tukijana. Haritonov on myös korostanut, että hän voi ideologialtaan olla jopa vahvempi kommunisti kuin puolueen jäsenet.

Kommunistien tavoitteena lieneekin näissä vaaleissa haalia takaisin puolueen perinteisiä tukijoukkoja.

Aiemmissa vaaleissa Zjuganov pyrki hankkimaan lisää ääniä keskustasta välttämällä liian kommunistista retoriikkaa. Hän puhui harvoin yksityisomaisuuden kansallistamisesta eikä lupaillut paluuta kohti sosialismia.

Haritonovin kampanjassa retoriikka on jälleen voimistunut. Hänen vaalilupauksiinsa kuuluu teollisuuden avainalojen ja luonnonvarojen kansallistaminen, sen palauttaminen kansalle, mikä siltä on uudistuksissa varastettu.

Haritonovin mukaan nykyinen hallinto on kansanvastainen, eikä maa voi saavuttaa taloudellista ja poliittista vakautta niin kauan kuin työntekijöiden elintaso on näin alhainen ja työläisiä riistää pieni, luksuselämää viettävä joukko.

Haritonovin kannatus on ollut mielipidekyselyissä viiden prosentin luokkaa.

Entinen sovhoosijohtaja

Haritonov syntyi Rezinon kylässä Novosibirskin alueella 30. lokakuutta 1948. Hän kävi maatalousinstituutin ja työskenteli sovhoosin johtajana sekä Neuvostoliiton tiedustelupalvelussa KGB:ssä.

Vuonna 1993 hän oli perustamassa Venäjän agraaripuoluetta ja valittiin sen varapuheenjohtajaksi. Parlamentin alahuoneessa duumassa hän on istunut vuodesta 1993.

Vuonna 1996 hän oli Zjuganovin rinnalla perustamassa kansan isänmaallista liittoa, vasemmistoliikettä, jonka pyrkimys oli yhdistää markkinatalousuudistusten vastustajat.

Vuonna 1999 hän irrottautui agraaripuolueesta, koska osa siitä tuki liittoa Synnyinmaa-liiton kanssa. Haritonov kumppaneineen halusi sen sijaan pysyä uskollisena kommunisteille. Viime vaaleissa hänet valittiinkin duumaan kommunistien listoilta.

Katriina Töyrylä YLE24