1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

nimetön

USA:SSA on esitelty tähän mennessä kaukaisin kuva maailmankaikkeuden alkuajoista. Hubble-avaruusteleskoopin ottama kuva esittää maailmankaikkeutta noin 13 miljardia vuotta sitten. Alkuräjähdyksestä oli tuolloin kulunut vain noin 700 miljoonaa vuotta. Kuvassa näkyy arviolta 10 000 galaksia.

TANSKAN ILMAVOIMAT alkaa valvoa Baltian ilmatilaa, kun maat liittyvät Natoon huhtikuussa. Tanskan radion mukaan neljä F-16 hävittäjäkonetta ja noin 100 sotilasta lähetetään kuun lopussa Liettuaan. Joukkojen tehtävänä on avustaa Liettuaa, Latviaa ja Viroa valvomaan ilmatilaansa.

ISRAELIN pääministerin Ariel Sharonin uskotaan viimein ensi viikolla tapaavan palestiinalaisten pääministerin Ahmed Kurein, sanovat israelilaislähteet. Osapuolet ovat viimeksi tavanneet viime vuoden lopulla. Neuvottelut ovat alustavasti sovittu tiistaille.

ACHILLE LAURO -risteilijäaluksen kaappauksen vuonna 1985 suunnitellut Abu Abbas on kuollut USA:n vankeudessa Irakissa. Hän menehtyi ilmeisesti sairaskohtaukseen. Yhdysvallat pidätti Abbasin Irakissa viime huhtikuussa, kun hän yritti paeta maasta Syyriaan.

RANSKASSA 2 000 tutkijaa keskeytti eilen työnsä vastalauseena heidän mielestään riittämättömälle tieteen valtiontuelle. Mielenilmaukset ja tuloksettomat neuvottelut aiheesta ovat jatkuneet viikkoja. Tiukan talouskuurin pelätään ajavan tutkijoita ulkomaille.

ISTANBULISSA Turkissa kaksi ihmistä kuoli ja ainakin viisi loukkaantui eilen illalla ravintolassa tehdyssä itsemurhapommi-iskussa. Kahdesta pommimiehestä toinen kuoli iskussa.

SAUDI-ARABIAN kuningas Fahd on hyväksynyt maan ensimmäisen ihmisoikeuksia valvovan elimen perustamisen. Valvonta elimeen kuuluu 41 jäsentä, joista 10 naisia.

YHDYSVALTAIN demokraattipuolueen presidenttiehdokaskisan kärkinimi John Kerry on voittamassa Mississippin, Teksasin, Floridan ja Louisianan esivaalit. Käytännössä kaikki Kerryä vakavasti uhanneet muut ehdokkaat ovat jo luopuneet ehdokkuudesta.