1. yle.fi
  2. Uutiset

Huhtikuu - kuukausista julmin

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Kevään valo elvyttää hormonit hyrräämään ja tekee meistä sosiaalisempia. Muun luonnon tapaan myös ihmisen parinhaku ja seksuaalinen toiminta vilkastuvat. Valon myötä herätään uuteen vireyteen ja kevät ja kesä koetaankin useimmiten vuoden ihanimpina aikoina. Joitakin lisääntyvä valo kuitenkin ahdistaa.

"Huhtikuu on kuukausista julmin, se työntää sireenejä kuolleesta maasta, sekoittaa muiston ja pyyteen, kiihoittaa uneliaita juuria kevätsateella."

- T.S. Eliot

Aurinkoisena talvipäivänä huomaa helposti, että kanssakulkijoilla on hymy herkemmässä ja askel kevyempi. Kevään koittaessa ja valon lisääntyessä pitkään pimeässä laahustanut suomalainen ojentuu valoa kohden, kuten kasvit ikään.

Kaikki eivät kuitenkaan nauti lisääntyvästä valosta. Valoisuus voi pahentaa masennuksesta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivien tilaa sekä biologisten että sosiaalisten tekijöiden takia.

Itsemurhatilastoihin ilmaantuu piikki helmikuussa päivän alkaessa pidetä ja synkkä kausi jatkuu touko-kesäkuuhun saakka. Myös henkirikoksia tehdään selvästi enemmän kesäaikaan.

Tarkkaa syytä näiden vuodenaikasidonnaisuuteen ei tiedetä, mutta Jyväskylän yliopiston psykologian professori Carl Hagforsin mukaan valo selittää noin 36 prosenttia eri kuukausien itsemurhalukujen vaihtelusta.

Kevään tultua esimerkiksi juuri mielialaan vaikuttavan serotoniinin käyttö hermosolujen välillä vilkastuu nopeasti auringonvalon lisääntyessä. Itsemurhan tehneillä on havaittu tietyllä aivoalueella poikkeavuuksia erään serotoniinin vastaanottimen toiminnassa. Tämä saattaa johtaa aistiharhoihin ja mielialan muutoksiin.

Suurena syynä synkkiin tilastoihin on myös sosiaalisen käyttäytymisen muuttuminen keväällä ja kesällä. Kevään myötä heräävä ympäristön toimeliaisuus ja elämänilo voi saada oman huonon olon tuntumaan vielä huonommalta. Vireyden ja sosiaalisuuden vaatimus voi myös aiheuttaa paineita, kun itse ei jaksa.

Kanssakäymisen lisääntyessä valoisana aikana myös ihmisten väliset kriittiset tilanteet lisääntyvät. Lisäksi itsemurhiin ja henkirikoksiin liittyy usein alkoholi, jota nautitaan kevääseen ja kesään osuvien juhlapyhien aikaan joskus enemmän kuin tarpeeksi.

Ns. kevätväsymyksen syitä on lisääntyneen valon sijaan syytä hakea omista elintavoista. Pitkän ja pimeän talven aikana liikkuminen on voinut jäädä vähälle, ravinto olla raskaampaa ja työelämäkin ehtinyt uuvuttaa.

Ruokavalion tarkistamisella, liikunnan lisäämisellä ja riittävän yöunen varmistamisella voidaan jo huomattavasti ennaltaehkäistä tai hoitaa kevätväsymystä.

Jaana Jetzinger, YLE24

Lue seuraavaksi