Singapore pyrkii eroon diesel-autoista

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Singapore tiukentaa ympäristölainsäädäntöään päästäkseen syksyllä 2006 Euroopan tavoittelemaan kasvihuonepäästöjen puolitukseen, niin kutsuttuun Euro-4-stardadiin, kertoo hallituksen edustaja. Vaikka Singapore on Aasian saasteettomimpia maita, päätös edellyttää siltä liikenteen päästöjen tuntuvaa vähentämistä.

Euro-4-standardi pyrkii rajoittamaan pienimpien mikronien päästöjä. Alle 2,5 mikronin kokoisia hiukkasia mahtuu arkitermein 128 kappaletta yhden ainoan hiuksen poikkileikkaukselle.

Ne pujahtavat pienuuttaan ohi ihmiskeuhkojen suojajärjestelmän syvälle keuhkoihin ja heikentävät kykyä torjua infektioita, terveysviranomaiset kertovat.

Kaupungin 137 000 diesel-ajoneuvoa ovat Singaporessa vastuussa noin puolesta näistä päästöistä. Uudet säännöt koskisivatkin vain diesel-ajoneuvoja, eivät bensiinikäyttöisiä.

Ennen lokakuuta 2006 ostettuja, maakaasulla kulkevia takseja aiotaan verottaa kevyemmin kuin diesel-takseja. The Staits Times -lehden mukaan 5 000 vanhan diesel-taksin päivät ovat luetut lokakuuhun 2006 mennessä.

Dieselistäkin on mahdollista suodattaa pienhiukkaset, mutta se maksaa. Autonvalmistajat ovat jo alkaneet lisätä tuotteisiinsa suodatinjärjestelmiä, joiden vuoksi uudet mallit ovat jopa 20 prosenttia kalliimpia kuin nykymallit.

Myös uusiin autoihin tankattava diesel on perus-dieseliä hinnakkaampaa.

Reuters