Hyppää sisältöön

Älykodeilta ei odoteta ihmeellisyyksiä

Kuluttajat eivät odota älytekniikan tuovan koteihinsa älyvessoja tai muita ihmeellisyyksiä, vaan arkea helpottavia laitteita ja turvaa tuovia välineitä. Kuluttaja haluaa olla isäntä talossaan, eikä hän halua tekniikan ohjailevan tai pakottavan johonkin.

Tekniikan toivotaan palvelevan ihmisiä, auttavan kotitöissä ja helpottavan asiointia sekä olevan vapaa-ajan viihdykkeenä. Tekniikka ei saa olla liian kallista, älykästä eikä näkyvää.

Kuluttaja haluaa olla isäntä talossaan, eikä hän halua tekniikan ohjailevan tai pakottavan aktiivisuuteen. Viime kädessä ihminen haluaa vallan kääntää älykotinsa toiminnot off-asentoon.

Kaiken kaikkiaan ajan, vaivan ja rahan säästö kiinnostaa ihmisiä.

Tampereen teknillisen yliopiston kyselyn mukaan eniten kiinnostavat turva- ja hälytysjärjestelmät.

Varsinkin palon, kosteusvahinkojen ja murtojen varalta kehitetyt laitteet kiinnostavat ihmisiä.

Osa kuluttajien mainitsemista laitteista on jo saatavilla, mutta ihmiset vain eivät tiedä niistä.

YLE24