1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Birdlife kerää tietoja laulujoutsenesta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lintuharrastajien kattojärjestö Birdlife Suomi on valinnut vuoden 2004 lajiksi kansallislintumme laulujoutsenen. Projektivuoden aikana tavoitteena on selvittää laulujoutsen kannan kokoa ja pesintämenestystä eri puolilla Suomea.

Laulujoutsenkannan kokoa ei ole kartoitettu yli kymmeneen vuoteen, joten on tärkeää selvittää, onko meillä 2 000, 2 500 vai peräti 3 000 pesivää paria?

Sukupuuton partaalta yleiseksi pesimälinnuksi

Laulujoutsen oli vielä viime vuosisadan puolivälissä lähes kuolemaisillaan sukupuuttoon. Vuonna 1949 laulujoutsenia arvioitiin olevan Suomessa enää 15 paria ja ne pesivät Lapin ja Kuusamon erämaissa.

Nyt reilu viisikymmentä vuotta myöhemmin laulujoutsen on jo varsin yleinen pesimälintu Lapin perukoilta etelärannikolle saakka. Kannan elpymisestä saadaan kiittää ennen muuta kirjailija Yrjö Kokkoa, joka muutti laulujoutsenesta kertovilla kirjoillaan suomalaisten asenteet vainottua lintua kohtaan.

Laulujoutsenhavaintoja voi ilmoittaa Birdlife Suomen nettisivuilla osoitteessa www.birdlife.fi (siirryt toiseen palveluun). Erityisen tärkeitä ovat pesimähavainnot ja havainnot suurista parvista.

Pesintämenestyksen ja kannan arvioinnin lisäksi järjestö haluaa päivittää tietoja laulujoutsenen tärkeimmistä levähdys- ja ruokailupaikoista. Myös pesien ja poikueiden jakautumista eri elinympäristöihin selvitetään

Ylen ympäristötietopalvelu

Lue seuraavaksi