Ounasvaarasta halutaan ympärivuotinen urheilukeskus

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ounasvaarasta halutaan rakentaa matkailullisesti vetovoimainen ympärivuotinen urheilukeskus.

Rovaseudun kunnat yhdessä yrittäjien sekä muiden toimijoiden kanssa ovat aloittaneet hankkeen, jonka tavoitteena on selkeyttää Ounasvaaran kehittämistä.

Hankkeella halutaan muun muassa tarkentaa vuonna -99 valmistuneen liikuntapuistosuunnitelman tavoitteita.

Kisapaikan palveluita halutaan vahvistaa

Liikuntapuiston kehittämisessä vahvasti mukana oleva Ounasvaaran Hiihtoseura haluaa ensisijaisesti vahvistaa perinteikkään kisapaikan palveluita.

Jo ensi kesänä on tavoitteena rakentaa latujen lumetusjärjestelmä.

- Ensilumenlatu on ensinnäkin investointina kohtuullisen edullinen toteuttaa ja se tuo välittömästi yrityksille lisää kassavirtaa. Tietysti merkittävin ja suurin on tämä suurmäkihanke, kertoo Ounasvaaran Hiihtoseuran puheenjohtaja Mauri Haataja.

Suurmäen rakentaminen on ehdoton edellytys tulevaisuuden suunnitelmille.

- Nykyisellä mäkivalikoimalla me putoamme auttamattomasti merkittävistä kansainvälisistä tapahtumista ulos. Mehän olemme tässä työryhmän puitteissa asettaneet tavoitteeksi, että saisimme vuonna 2010 aikuisten MM-kisat Ounasvaaralle, Haataja sanoo.

Suunnitelmissa myös hiihtotunneli

Suunnitelmissa on myös 1300 metriä pitkä ja 12 metriä leveä hiihtotunneli, jossa latu ja kävelytie ovat vierekkäin.

- Tällainen monitoimitunneli tulisi liikenteellisesti yhdistämään vaaran molemmat puolet, joilloin voisimme hyödyntää eteläpuolella olevia Lappi-Areenan ja urheiluopiston parkkipaikkoja, Haataja toteaa.

Muun muassa golfpuisto ja stadionalueen ottaminen palloilulajien käyttöön kesäajaksi ovat keinoja joilla Ounasvaaran kesävetovoimaa uskotaan parannettavan.

Köysihissihanke kaupungista Ounasvaaralle on myös edelleen suunnitelmissa.

Ounasvaaran kehittämisestä on vankka yhteinen näkemys kaupungin ylintä johtoa myöten.

-Uskon ja olen varmakin että lähivuodet ovat erittäin merkittäviä kehitysvuosia Ounasvaaran alueelle.