Tutkija kaipaa rohkeutta Pohjois-Lapin yhteistyöhön

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Tutkija perää Pohjois-Lapin valtuutetuilta rohkeutta seutuyhteistyön lisäämiseen.

Professori Arto Haverin mukaan seutuyhteistyö on alueella lähtenyt hyvin käyntiin elinkeinoelämän ja yhdyskuntasuunnittelun osalta, mistä kertoo esimerkiksi aluearkkitehdin palkkaaminen.

Hän toivoo kuitenkin Pohjois-Lapin poliittisilta päättäjiltä rohkeutta, jotta seutuyhteistyö saataisiin ulotettua myös peruspalveluihin.

- Kuntalaiset näkevät usein seutuyhteistyössä häärävät politiikot sellaisina, jotka luovuttavat jotakin heille kuuluvaa joillekin toisille, vaikka kysymys on siitä, että työtä tehdään palvelujen säilyttämiseksi ja parantamiseksi.

Tutkija toteaa, että poliitikkojen tulisi kerätä joukkonsa ja selvittää taustaryhmilleen sen, mistä on kysymys.

- Kysymys ei ole mistään muusta kuin kuntalaisten parhaaksi tehtävästä työstä.

Tampereen yliopiston professori Arto Haveri arvioi seutukuntia sisäasiainministeriön toimeksiannosta.