1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Marjayhtiö laajentaa Savukoskella

Marjojen jalostukseen erikoistunut Riitan Herkku Oy suunnittelee toimintansa laajentamista Savukoskella. Tappiollisen Korvatunturin Marja Oy:n viime vuonna ostanut yritys aikoo palkata poimijoita erityisesti Thaimaasta.

Toimitusjohtaja Jan-Erik Gustafsson on huolissaan siitä, että Lapin mustikat saattavat jäädä elokuussa metsään mätänemään - poimijoita on vaikea saada. Mustikoilla olisi lääketieteellistä käyttöä ja erityisesti idässä on marjalle kysyntää.

Eu:n laajennus helpottaa lähialueiden, kuten Viron ja Puolan alueelta tulevien poimijoiden työllistämistä, mutta heitä Riitan Herkku Oy ei halua mielellään käyttää. Jan-Erik Gustafsson:

- Ruotsissa on ollut ehdottomasti parhaat kokemukset nimenomaan thaimaalaisista poimijoista. Niitten kanssa ei ole syntynyt sosiaalisia ongelmia ollenkaan eikä viranomaisvaikeuksia. Sitten näistä niin sanoituista lähialueista tulleista, niitten kanssa on ollut ongelmia.

Metsämarjojen välittäjät toivovat saavansa Suomeen työvoimaa Thaimaasta.

- Valitettavasti valtio on sitä mieltä, että poimijat on parempi ottaa lähialueelta, Gustafsson sanoo.

Tarkoittaako tämä sitä, että Thaimaasta tulleille poimijoille on vaikea saada työlupia?

- Nimenomaan. Ne on evätty, Gustafsson painottaa.

Lisää työpaikkoja Savukoskelle

Tulivatpa marjojen poimijat mistä päin maailmaa tahansa, Riitan Herkku Oy:llä on tarkoitus laajentaa toimintaansa Savukoskella. Savukosken kunta on tänään myöntänyt 250-tuhannen euron takauksen lainalle, jonka turvin on tarkoitus rakentaa marjojen pakastus- ja käsittelytilat kuntaan.

- Hyvä marjavuosi antaisi mahdollisuuden siirtyä kahteen vuoroon ja tämän tietäisi seitsemän työpaikkaa lisää suoraan puhdistustoimintaan. Sitten marjan käsittelyyn on lyhytaikaisia työmahdollisuuksia syksyllä, ne ovat suoraan verrannollisia marjamäärään, Gustafsson laskeskelee.

Kunnan takaus tulee voimaan sen jälkeen, kun hankkeen kokonaisrahoitus on varmistunut ja rakennustyöt ovat alkaneet.

Arktiset Aromit -yhdistys yrittää kevään aikana neuvotella lievennyksiä ulkoministeriön kielteiseen kantaan thaimaalaisten työlupa -ja viisumiasioissa.