1. yle.fi
  2. Uutiset

Lehdet kasvattaneet levikkejään

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Jopa kaksi kolmasosaa aikakauslehdistä kasvatti viime vuonna levikkiään. Sanomalehdistä noin kolmannes kasvatti lukijakuntaansa, ilmenee Levikintarkastus OY:n selvityksestä.

Levikkinsä tarkastaneista tilattavista aikakauslehdistä suurin oli Aku Ankka, jonka levikki oli 295 033.. Aku Ankan jälkeen tulivat ET-lehti (264 558), 7 päivää (261 937), Apu (260 669), Seura (238 081) ja Valitut Palat (219 963).

Perhe- ja yleisaikakauslehtien ryhmän kokonaislevikki nousi kaksi prosenttia. Eniten ryhmässä levikki kasvoi tyylinsä muuttaneella Katsolla, jonka levikissä oli kasvua 32 928 kappaletta.

Levikiltään suurimmat sanomalehdet olivat Helsingin Sanomat (439 618), Ilta-Sanomat (198 693), Aamulehti (136 331) ja Iltalehti (121 267). Näistä lehdistä ainoastaan Aamulehti kasvatti levikkiään hieman.

Lukumääräisesti eniten levikkiään kasvatti Taloussanomat, jolle kasvua kertyi 2 271 kappaletta. Irtonumerosanomalehdet eli Ilta-Sanomat ja Iltalehti menettivät molemmat hieman levikkiään.

Omassa ryhmässään kilpailevat asiakaslehdet kasvattivat levikkiään keskimäärin 5,1 prosenttia. Levikiltään Suomen suurimmat lehdet ovat Matkaviesti (1 848 191) ja Pirkka (1 437 505).

STT

Lue seuraavaksi