Öljynhinta jatkaa huippulukemissa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Öljynhinta on pysytellyt tiistainakin korkealla, vaikka onkin laskenut maanantaisesta ennätytastostaan hieman. Kallis öljy näkyy myös bensiinin hinnassa.

Yhdysvalloissa raakaöljybarreli maksoi tiistai-iltapäivänä 41,39 dollaria eli 33 senttiä maanantaita vähemmän. Pohjanmeren Brent-laatu maksoi 37,7 dollaria, hinta on halventunut maanantaista 47 senttiä.

Öljynviejämaiden järjestöä Opecia on vaadittu lisäämään tuotantoaan hinnannousun taltuttamiseksi, mutta järjestön mukaan öljyn kalleus johtuu pikemminkin Lähi-idän epävarmasta tilanteesta kuin tuotannon vähyydestä.

Öljy on kallistunut koko kevään, mikä näkyy myös bensiinin hinnassa.

Suomessa bensiinin hinta on kohonnut toukokuussa neljä senttiä huhtikuusta. Toukokuun puolivälissä bensiini maksoi 1,18 euroa litralta, mutta hinta on ehtinyt nousta jo tästäkin. Suomessa bensiini on Euroopan kolmanneksi kalleinta.

Korkeimmillaan bensiinin hinta oli toukokuussa 2001, jolloin litrasta sai maksaa 1,26 euroa.

Reuters, AFP, STT