nimetön

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ukrainan entinen pääministeri PAVLO LAZARENKO on todettu syylliseksi aseman väärinkäyttöön ja rahanpesuun. USA:ssa oikeuden eteen joutunut Lazarenko vastasi kaikkiaan 29 rikossyytteeseen. Hänet on aiemmin tuomittu poissaolevana rahanpesusta Sveitsissä. Lisäksi häntä syytetään murhasta kotimaassaan.

KREIKASSA julkisen ajan ja yksityisen sektorin työntekijät ovat lakkoilleet pätkätyösuhteidensa vakinaistamisen puolesta. Lakkomarssi tukki päivällä Ateenan keskustan. Myös useita lentoja on peruttu ja osa turistinähtävyyksistä on pitänyt ovensa suljettuina.

AVUSTUSJÄRJESTÖ LÄÄKÄRIT ILMAN RAJOJA on keskeyttänyt toimintansa Afganistanissa sen jälkeen, kun viisi sen työntekijää surmattiin eilen väijytyksessä. Iskun tekijäksi ovat ilmoittautuneet ääri-islamilaiset taliban-joukot.

AFGANISTANIN keskiosassa ainakin 19 taliban-taistelijaa on kuolut USA:n ja Afganistanin hallituksen joukkojen hyökkäyksessä, kertoo afgaanikomentaja.

POHJOIS-KOREA on kieltänyt matkapuhelinten käytön kansalaisiltaan. Kielto astui voimaan viikko sitten ja puhelimet on kerätty käyttäjiltään. Puolitoistavuotta sitten käyttöönotetulla matkapuhelinverkolla oli japanilaisen Chosun Sinbo -lehden mukaan noin 20 000 käyttäjää.

VENÄJÄ aikoo pitää kiinni yleisestä asevelvollisuudesta myös jatkossa. Puolustusministeri Sergei Ivanovin mukaan maalla ei ole vielä pitkään aikaan varaa luopua asevelvollisuudesta, vaikka maa onkin menossa kohti palkka-armeijaa. Asepalveluksen kestoa aiotaan kuitenkin lyhentää nykyisestä kahdesta vuodesta yhteen vuoteen.

TANSKASTA Bornholmin saarelta on löytynyt jurakaudelta peräisin olevia dinosauruksen fossiilisia jalanjälkiä. Suuremmat, 70 senttimetrin pituiset jäljet kuuluvat jopa 20 metriseksi kasvavalle sauropod-dinosaurukselle ja pienemmät, noin 25-senttiset jäljet on jättänyt ankylosaurus. Molemmat lajit kuuluivat kasvissyöjiin.

YHDYSVALTAIN SENAATTI on hyväksynyt 25 miljardin dollarin lisärahoituksen Irakin ja Afganistanin sotilasoperaatioihin. Kaikki 95 senaattoria äänesti esityksen puolesta. Pelkästään Irakin operaatio nielee kuukausittain noin viisi miljardia dollaria.