1. yle.fi
  2. Uutiset

Tutkimus: USA:lla tuhansia salaisia vankeja

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Yhdysvaltain puolustusministeri Donald Rumsfeld myöntää, että irakilaista vankia piiloteltiin Punaiselta Ristiltä yli seitsemän kuukauden ajan. Tuore ihmisoikeusraportti puolestaan kertoo, että Yhdysvallat pitää tuhansia vankeja salaa yli kymmenessä paikassa eri puolilla maailmaa.

Geneven sopimuksen mukaan vangeista on ilmoitettava Punaiselle Ristille. Rumsfeld myöntää Yhdysvallan kuitenkin piilotelleen irakilaismiestä keskustiedustelupalvelu CIA:n pyynnöstä. Kirjallinen ohje tuli CIA:n tuolloiselta johtajalta George Tenetiltä.

Miestä, jonka CIA uskoi miehen kuuluvan Ansar-al-Islam-ryhmän johtajiin, säilytettiin salaa yli seitsemän kuukauden ajan pidätyskeskuksessa lähellä Bagdadin lentokenttää.

Ennen sitä hän oli ollut CIA:n vankina muualla kuin Irakissa neljän kuukauden ajan. Paikkaa tai miehen nimeä ei ole kerrottu julki.

Rumsfeld vakuuttaa, että miestä kohdeltiin inhimillisesti. Pidätyksen syytä hän ei kuitenkaan kerro, koska CIA oli leimannut kirjeensä salaiseksi.

Rumsfeld sanoo, että CIA on luovuttanut armeijan haltuun myös muita pidättämiään irakilaisia. Hän kiistää kuitenkin tietävänsä, onko joukossa muita Punaiselta Ristiltä salattuja vankeja.

Abu Ghraibin vankilassa Irakissa meneillään oleva mahdollisten rekistereistä puuttuvien vankien kartoitus on hänen mukaansa eri asia.

Raportti: USA:lla yli kymmenen salaista vankilaa

Yhdysvallat pitää tuhansia vankeja salaa yli kymmenessä paikassa eri puolilla maailmaa, kertoo amerikkalainen Human Rights First -järjestö, entinen Lakimiesten ihmisoikeuskomitea.

Sen tuoreen raportin mukaan terrorismista epäiltyjä henkilöitä on vangittuina yli 20 paikassa, joista puolet on täysin salaisia.

Raportti luettelee 17 pidätyskeskusta, joista Yhdysvaltain hallitus on virallisesti kertonut. Niistä valtaosa on Irakissa, kolme Afganistanissa, yksi Guantanamossa Kuubassa ja yksi Charlestonin laivastotukikohdassa Etelä-Carolinassa.

Järjestön saamien tietojen mukaan paikkoja on kuitenkin enemmän: Afganistanissa, Pakistanissa, Giego Carcian tukikohtasaarella Intian valtamerellä, Jordaniassa sekä Yhdysvaltain sotalaivoilla Bataanilla ja Peleliulla.

Human Rights First vaatii Yhdysvaltain hallitusta ilmoittamaan vangeista välittömästi perheilleen ja Punaiselle Ristille, paljastamaan pidätyskeskusten sijaintipaikat sekä tutkimaan väärinkäytökset ja estämään ne vastaisuudessa.

DPA, AFP, Reuters

Lue seuraavaksi