Marlon Brando kuollut

Yhdysvaltalainen näyttelijä Marlon Brando on kuollut. Hän menehtyi losangelesilaisessa sairaalassa 80-vuotiaana. Brandoa pidettiin yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä näyttelijöistä.

Brandon kuolinsyytä ei ole kerrottu julkisuuteen, mutta hän oli sairastellut jo jonkin aikaa.

Brando ponkaisi kuuluisuuteen 1940-luvun lopulla osastaan Tennessee Williamsin näytelmään perustuvassa elokuvassa Viettelysten vaunu.

1950-luvulla Brando näytteli toisin kuin kukaan ennen häntä. Hänen tapansa näytellä mullisti elokuvien mieskuvan ja kokeileva näyttelemistyyli vei hänet merkittävimpien näyttelijöiden ja myöhemmin nerojen luetteloon.

Hän myös innoitti monia myöhempien sukupolvien näyttelijöitä, kuten Al Pacinoa, Robert De Niroa ja Jack Nicholsonia.

Brando näytteli kaikkiaan yli 40 elokuvassa. Hänelle myönnettiin kaksi Oscar-palkintoa, entisen ammattinyrkkeilijän roolista elokuvassa Alaston satama sekä mafiapomo Don Vito Corleonen roolista elokuvassa Kummisetä.

Brandon tunnetuimpiin elokuviin kuuluu myös Hurjapäät, jossa hän näytteli kapinallista moottoripyöräjengin johtajaa.

Marlon Brando oli tunnettu kapinallisesta käytöksestään myös elokuvien ulkopuolella. Hän ei esimerkiksi saapunut vastaanottamasta Oscariaan elokuvasta Kummisetä, vaan lähetti tilaisuuteen intiaaninaisen lukemaan puheen siitä, miten Hollywood on kohdellut Yhdysvaltain alkuperäiskansoja.

Brandon omasta elämästä ei puuttunut tragediaa. 1990-luvulla julkisuuteen nousivat hänen perheensä murheelliset kohtalot. Brandon poika tuomittiin sisarpuolensa murhasta ja myöhemmin Brandon tytär teki itsemurhan.

AP, Reuters, AFP