Kesäjuhlien ruokatarjoilu vaatii huolellisuutta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Yhä useampien kesäjuhlien ohjelmaan kuuluu ruokatarjoilu isolle väelle.

Ruokajuhliin liittyy varsinkin kesäaikaan aina omat riskinsä, etenkin jos valmistus- ja säilytystilat ovat puutteelliset.

Ruokatalouden ammattilaiset pitävät tärkeänä erityisesti puhtautta, nopeaa käsittelyä ja riittävän kylmää säilytystilaa.

Turvallinen tarjoilu on muistettava jo kuljetettaessa raaka-aineita kaupasta keittiöön. Myös tarjoilupöydässä tärkeitä asioita ovat lämpötila ja aika.

- Ruoka kuumennetaan riittävän kuumaksi ja säilytetään siellä pitopöydässä lyhyen aikaa. Suositus on, että alle kaksi tuntia, kertoo suurtalous- ja ravintolakokkeja kouluttava Johanna Mäkiniemi.

- Ruokapöytään ei esimerkiksi panna niin suuria tarjoiluvateja, että ne joutuisivat seisomaan siellä useitä tunteja. Sillä päästään sitten siihen, että jos tarjotaan lämmintä ruokaa niin se on yli 60 astetta ja jotain kylmiä ruokia niin se pysyy alle 8-asteisena, hän jatkaa.

Mäkiniemi muistuttaa myös käsihygienian huolehtimisesta ruoan valmistusvaihessa.

-Jos on kypsentämättömiä ruokia niin olisi aina hyvä pitää suojakäsineitä käsissä.