Länsi-Afrikkaa uhkaa paha sirkkavitsaus

Yle Uutisten artikkeliarkisto

YK:n ruoka- ja maatalousjärjestö FAO varoittaa läntistä Afrikkaa uhkaavista valtavista heinäsirkkaparvista, joita se povaa suurimmiksi 15 vuoteen.

Järjestön mukaan satoa ahmivia aavikkosirkkoja on jo kulkeutunut lisääntymisalueiltaan Luoteis-Afrikasta Mauritaniaan, Maliin ja Senegaliin, ja niiden määrän pelätään jopa moninkertaistuvan lähiviikkojen aikana.

Parvet saattavat löytää tiensä lopulta myös Darfurin alueelle Sudanissa, joka kärsii humanitaarisesta kriisistä.

Sirkat voivat syödä päivässä oman painonsa verran, joten yksi ainoa parvi saattaa tehdä selvää samasta määrästä ruokaa kuin monta tuhatta ihmistä.

Edellisen yhtä suuren sirkkavitsauksen torjuntaan upposi vuosina 1987-89 yli 250 miljoonaa euroa. Tuolloin heinäsirkat aiheuttivat tuhoa 28 maassa. FAO pitää nyt luvattua noin 8 miljoonaa euroa riittämättömänä ja vetoaa lisäavun saamiseksi.

Yli 4 miljoonaa hehtaaria maata on jo käsitelty torjuntamyrkyllä Algeriassa, Marokossa, Tunisiassa, Libyassa ja Mauritaniassa, mutta YK-järjestön mukaan parvien laajuudesta johtuen torjunta on ulotettava laajemmalle.

Reuters, BBC