1. yle.fi
  2. Uutiset

Rasistiset hyökkäykset kuohuttavat Ranskaa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Ranskassa poliitikot puoluekentän eri laidoilta ovat ilmaisseet suuttumustaan viime aikoina lisääntyneiden rasististen hyökkäysten johdosta. Viimeisin koko maata järkyttänyt tapaus sattui viime viikon lopulla Pariisissa, kun nuori nainen pienen lapsensa kanssa joutui nähtävästi juutalaisvastaisen hyökkäyksen kohteeksi.

Paikallisjunassa vuoden ikäisen lapsen kanssa matkustanut nuori nainen kertoo joutuneensa viime perjantaina kuuden häntä juutalaiseksi luulleen miehen pahoinpitelemäksi.

Hyökkääjät, joiden kerrotaan olleen pohjoisafrikkalaista syntyperää, leikkelivät veitsellä naisen hiuksia ja viiltelivät tämän vaatteita. Lisäksi he piirsivät hänen ihoonsa hakaristejä.

Ranskan tiedotusvälineissä on erityisesti pantu järkyttyneenä merkille, että kukaan junan muista matkustajista ei tiettävästi mennyt tapauksen sattuessa väliin.

Vain päivää ennen tapahtumaa presidentti Jacques Chirac oli tuominnut jyrkin sanoin viime aikoina sattuneet rasistiset teot ja väkivallan.

Chirac kuvasi perjantaista hyökkäystä "kauhistuttavaksi" ja vaati viranomaisia tekemään kaikkensa, jotta tekijät saadaan kiinni ja vastaamaan teostaan. Maanantaina Chirac ilmoitti, ettei tänä vuonna myönnä Ranskan kansallispäivänä armahduksia rasistisista rikoksista tuomituille vangeille.

Myös useat hallituksen ministerit ovat tuominneet tapahtuneen. - Yhteiskunnassamme on jotain vialla, kun väkivaltaan suhtaudutaan välinpitämättömästi, totesi puolestaan pääministeri Jean-Pierre Raffarin.

Tapauksen tutkimukset eivät kuitenkaan maanantaihin mennessä olleet edenneet merkittävästi ja poliisi oli kuullut vain kahta silminnäkijää. Viranomaiset ovatkin pyytäneet muita tapauksen mahdollisesti nähneitä matkustajia ottamaan yhteyttä.

Juutalaisvastaiset hyökkäykset ovat yleistyneet Ranskassa viime kuukausina. Viranomaisten mukaan tekijät ovat usein olleet nuoria Lähi-idän väkivallan suututtamia muslimeja.

Le Parisien -sanomalehden lainaamien sisäministeriön tilastojen mukaan vuoden 2004 ensimmäisellä puoliskolla maassa on kirjattu enemmän juutalaisvastaisia ja muita rasistisia tekoja kuin koko viime vuonna yhteensä.

Ranskan juutalais- ja muslimivähemmistöt ovat Euroopan suurimmat. Rasismin vastaisesta taistelusta on muodostunut maassa näkyvä poliittinen kysymys. Syvenevät yhteiskunnalliset jakolinjat ovat huolettaneet päättäjiä aivan maan ylimmän johdon tasolla.

Le Monde, Le Parisien, BBC, Reuters, AFP

Lue seuraavaksi