1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

Isotrapit palaavat Britanniaan

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Britanniaan yritetään istuttaa uudelleen isotrappi, joka metsästettiin saarivaltiossa sukupuuttoon 1800-luvulla. Maahan on tuotu 30 lintua Venäjän Saratovin alueelta ja ne on määrä totutusjakson jälkeen päästää luontoon Salisburyn alueella.

Isotrapit (Otis tarda)metsästettiin Britanniassa sukupuuttoon 1830-luvun alussa, sillä jopa 20-kiloisiksi kasvavia lintuja pidettiin suurena herkkuna.

Viisi vuotta sitten Britanniassa käynnistettiin kuitenkin isotrappi-projekti, jonka tavoitteena on saada maailman suurin lentävä lintu jälleen viihtymään saarivaltiossa.

Maanantaina projekti huipentui, kun 30 venäläistä linnunpoikasta saapui Lontoon Heathrow'n lentokentälle. Linnut viettävät nyt kuukauden karanteenissa ennen kuin ne päästetään vapaiksi Salisburyn tasangoille.

Linnunpoikasia ruokitaan eristyksissä ja kontaktit ihmisiin pidetään mahdollisimman vähäisinä, jotteivät linnut leimautuisi heihin.

Luontoon joutuessaan isotrappien suurin uhka ovat todennäköisesti ketut. Siksi poikasia opetetaan vankeudessa pelkäämään kettuja. Kesy kettu kuljeskelee aitauksessa, ja jos isotrappi tulee sitä liian lähelle, lintua kohti puhalletaan varoitusmerkiksi ilmaa tai sitä ammutaan vesipistoolilla.

Isotrappien turvana on niiden kova juoksunopeus. Lyhyellä matkalla linnut voivat päihittää jopa vinttikoiran, mutta ne pääsevät hitaasti lentoon.

Viiden vuoden aikana Venäjältä on tarkoitus tuoda Britanniaan lisää isotrappeja elinkelpoisen kannan varmistamiseksi. Isotrappeja ei ole onnistuttu saamaan lisääntymään vankeudessa, sillä naaras- ja koiraslinnut elävät luonnossa erillään lukuunottamatta parittelutilanteita.

Isotrappeja elää luonnonvaraisena arviolta enintään 37 000, ja kanta on supistumassa. Lajia esiintyy mm. Espanjassa, Portugalissa, Saksassa, Itävallassa, Itä-Euroopassa, Marokossa, Mongoliassa, Kiinassa ja Itä-Aasiassa.

Avoimilla ruohikkomailla, mm. aroilla viihtyvän maailman suurimman lentävän linnun kantaa ovat supistaneet mm. tehomaatalouden lisääntyminen sekä tie- ja muut rakennushankkeet. Lisäksi lintujen määrää verottaa metsästys etenkin Kiinassa ja Ukrainassa.

DPA, BBC, YLE24

Lue seuraavaksi