Sudan perustaa Darfuriin turva-alueita

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Sudan on esittänyt YK:lle suunnitelman väkivallan repimän Darfurin alueen rauhoittamiseksi. Suunnitelma listaa 11 aluetta, joiden turvallisuus pyritään turvaamaan kuun loppuun mennessä.

YK on antanut Sudanille kuun loppuun asti aikaa osoittaa, että se pyrkii vakavissaan parantamaan turvallisuutta Darfurissa, jossa arabijoukot terrorisoivat afrikkalaisheimoihin kuuluvia. Muutoin Sudania uhataan rangaistuksella, mahdollisesti pakotteilla.

Sudanin ulkoministeri Mustafa Ismail kertoi sunnuntaina, että hallitus ryhtyy maanantaista alkaen perustamaan Darfuriin turva-alueita tilanteen rauhoittamiseksi. 11 alueen joukossa ovat kunkin kolmen Darfurin osavaltion pääkaupungit Nyala, el-Fasher ja Geneina.

Sudanin länsisosassa sijaitsevalla Darfurin alueella noin 50 000 ihmistä on kuollut ja yli miljoona paennut kodeistaan viime vuonna alkaneita väkivaltaisuuksia.

Levottomuudet saivat alkunsa viime vuonna, kun kaksi afrikkalaisheimojen oikeuksia puolustavaa sissiliikettä aloitti taistelun hallitusta vastaan. Sissit syyttivät hallitusta Darfurin laiminlyömisestä ja arabiväestön suosimisesta afrikkalaisheimojen kustannuksella.

Sissit ja hallitus pääsivät alkuvuonna sopuun tulitauosta, mutta hallitusta tukevat puolisotilaalliset arabijoukot ovat jatkaneet iskujaan.

Arabijoukot, janjaweedit, ovat tuhonneet afrikkalaisheimoihin kuuluvien kyliä sekä surmanneet ja raiskanneet niiden asukkaita. Ihmisoikeusjärjestöt ovat syyttäneet joukkoja jopa etnisistä puhdistuksista.

Sudanin hallitusta syytetään janjaweedien tukemisesta ja aseistamisesta, minkä hallitus kiistää.

YK:n edustaja Jan Pronk ilmaisi sunnuntaina huolensa turvallisuuden hitaasta paranemisesta Darfurissa. Pronkin mukaan janjaweedit toimivat yhä aktiivisesti pakolaisleirien lähellä ja ovat uhka niiden asukkaille.

Hän toivotti tervetulleeksi tuoreen turva-aluesuunnitelman, mutta totesi, että ratkaisevaa on, parantavatko toimet turvallisuutta käytännössä.

Afrikan unioni on lähettänyt Darfuriin tulitaukotarkkailijoita. Sunnuntaina maahan saapui Afrikan unionin joukkoja, 150 ruandalaissotilasta, suojaamaan tulitaukotarkkailijoita. 150 nigerialaissotilaan on määrä saapua Darfuriin myöhemmin tässä kuussa.

Reuters, DPA, BBC