1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Yle Uutisten artikkeliarkisto

nimetön

Yle Uutisten artikkeliarkisto

YOKOSO JAPAN -ILMALAIVA palaa Suomesta Saksaan. Japanilainen omistaja päätti, ettei se lennä Venäjän halki Japaniin, sillä luvan saaminen Venäjältä kesti liian kauan. Ilmalaiva on ollut Helsingissä heinäkuun puolivälistä. Se lähtee paluumatkalle aikaisintaan 31.8.

OPETUSMINISTERIÖN työryhmä esittää, että aikaisemmin esimerkiksi harrastus- ja järjestötoiminnassa hankittua osaamista pitäisi hyödyntää opiskeluissa entistä enemmän. Työryhmän mukaan uudenlainen käyttö voisi lyhentää opintoaikoja, jos taidoilla korvattaisiin osa opinnoista.

Kokoomuksen puheenjohtajan JYRKI KATAISEN mielestä vihreän liiton puheenjohtajan Osmo Soininvaaran virheelliset väitteet kokoomuksen hyvinvointipalveluja heikentävistä veronalennusvaatimuksista ovat jatkoa kauan kestäneelle veropopulismille. Katainen sanoo, että jo viime vaalien alla vihreät olivat veronkevennyksiä vastaan, vaikka olivat niitä tekemässä edellisessä hallituksessa.

Valtiovarainministeriön kaavailema JUOMATÖLKKIEN ja KERTAKÄYTTÖPULLOJEN haittaveron lievennys vaarantaa panttipullojärjestelmän. Uudistus suosisi kierrätettäviä materiaalja uudelleentäytettävien pakkausten kustannuksella. Suomen Luonnonsuojeluliiton mukaan uudistus tarkoittaisi paremmmasta järjestelmästä luopumista.

Supon päällikkö SEPPO NEVALA joutuu poliisiylijohtaja Reijo Naulapään kuultavaksi maanantaina. Mahdollisesta virasta pidättämisestä päätetään tämän jälkeen. Nevalaa epäillään yrityksestä pimittää yksikössään paljastunut laiton teleurkinta vuonna 2000.

Kymmenesosassa Suomen PORAKAIVOISTA on säteilyä suositeltua enemmän, ilmenee Säteilyturvakeskuksen tutkimuksesta. Maaperään kaivetut perinteiset kaivot ovat tässä suhteessa turvallisempia. Säteilyturvakeskus suosittelee, että porakaivon radonpitoisuudet mittautetaan.

HELSINGIN TAITEIDEN YÖ sujui poliisin mukaan rauhallisesti. Vakavia rikoksia ei ollut tullut poliisin tietoon perjantaiaamuun mennessä. Taiteiden yö työllisti poliisia hiukan tavallista viikonloppua vähemmän. Juhlintaa hillitsi osaltaan sateinen sää.

Eilen iltapäivällä Venäjältä Suomeen loikanneet LUVATTOMAT RAJANYLITTÄJÄT ovat palanneet Miehikkälästä Venäjän puolelle omin neuvoin. Rajavartiosto arvioi, että he eivät olleet venäläisiä eivätkä suomalaisia. Rajavartiosto sai ilmoituksen loikkareista Venäjän rajaviranomaisilta.

Lue seuraavaksi