nimetön

Yle Uutisten artikkeliarkisto

KOLUMBIASSA yli 40 000 intiaania on marssinut ihmisoikeuksiensa puolesta. Kolumbian intiaanit joutuvat kärsimään sisällissodan osapuolten hyökkäyksistä. Tänä vuonna 57 intiaania on kuollut ja 4 500 joutunut jättämään kotinsa.

Bitanniassa maanpaossa elävä TSHETSHEENIPOLIITIKKO Ahmed Zakajev toivoo länsimaita välittäjiksi Venäjän ja Tshetshenian kiistassa. Hänen mukaansa kapinallisjohtaja Aslan Mashadov on valmis neuvottelemaan rauhasta Venäjän kanssa kansainvälisten välittäjien avustuksella.

BESLANIN koulukaappauksen uhreja on muistettu samanaikaisesti koko EU:n alueella. Strasbourgissa EU-parlamentti keskeytti työnsä minuutin hiljaisuuden ajaksi. Parlamentin puheenjohtaja Josep Borrell sanoi, että terrorismia vastaan on taisteltava myös muuten kuin voimakeinoin.

JAPANISSA on yli 100-vuotiaita enemmän kuin koskaan, kaikkiaan 23 038, terveysministeriö kertoo. Japanilaisnaisten odotettavissa oleva elinikä on 85,3 vuotta, miesten 78,3 vuotta.

POHJOIS-IRLANNISSA Irlannin tasavaltalaisarmeijan IRA:n poliittisena siipenä pidetty Sinn Fein sanoo löytäneensä salakuuntelulaitteen puolueen Belfastin-toimistosta. Viime viikolla tehtiin vastaava löytö erään puolueen työntekijän kotoa. Tuore löytö tehtiin vain kaksi päivää ennen kuin neuvottelut Pohjois-Irlannin vuoden 1998 rauhansopimuksen pelastamiseksi alkavat.

POHJOIS-KOREASSA lähes 20 000 hehtaaria viljelysmaata on jäänyt tulvien alle juuri ennen sadonkorjuuaikaa, maan virallinen uutistoimisto KCNA kertoo harvinaisessa raportissaan. Myös rakennuksia ja teitä on tuhoutunut. Uutinen on varsin huono jo ennestään elintarvikepulasta kärsivässä maassa.

KIINASSA kuoli tammi-elokuussa lähes 68 000 ihmistä tieliikenneturmissa, kertoo uutistoimisto Xinhua. Tieto perustuu poliisin tilastoihin. Niiden mukaan loukkaantuneita oli yli 300 000. Onnettomuudet ovat vähentynet viime vuoden vastaavasta ajasta 24 prosenttia. Koko maailman liikennekuolemista 15 prosenttia kirjataan Kiinassa, vaikka maan teillä liikkuu vain kaksi prosenttia maailman autoista.

YHDYSVALTOJEN ULKOMINISTERI COLIN POWELL sanoi maanantaina olevansa pettynyt "eräisiin ryhmiin" maansa tiedustelupalvelussa. Hänen mukaansa tietyt tahot tiesivät,että osa ennen Irakin sotaa hankitusta tiedustelutiedosta oli lähtöisin epäilyttävistä lähteistä.