nimetön

Yle Uutisten artikkeliarkisto

IRAQI AIRWAYS käynnistää lauantaina kansainväliset lentonsa 14 vuoden tauon jälkeen. Irakin kansallinen lentoyhtiö aloittaa reittilennet Jordaniaan ja Syyriaan kahdesti viikossa. Ulkomaanlennot ovat olleet jäissä sotien ja kansainvälisten pakotteiden vuoksi.

Loistoautovalmistaja JAGUAR vähentää 1 150 työntekijää päätehtaallaan Coventryssä. Tarkoituksena on palauttaa Fordin omistaman merkin kannattavuus. Jaguar myy vuosittain enää 125 000 autoa.

JUKOS on viisinkertaistaistanut arvionsa Juganskin kentän öljyvaroista. Konkurssin partaalla oleva venäläinen öljy-yhtiö kertoo, että öljyvarantoja onkin 93,7 miljardia tynnyriä. Tähän ei ole vielä saatu länsimaisen arvioijan vahvistusta. Aiempi arvio oli 19,4 miljardi tynnyriä.

NEOMARKAN B-osake siirtyy Helsingin Pörssin i-listalta päälistalle 21. syyskuuta alkaen. Osake listataan sijoitustoimialan alaryhmään. Pörssierä on 100 kpl.

EUROALUEEN teollisuustuotanto kasvoi heinäkuussa 0,4 prosenttia kesäkuusta ja 2,4 prosenttia viime vuoden heinäkuusta. Tuotannon kasvu tuli etenkin kestokulutustavaroiden lisääntyneestä tuotannosta, kertoo Euroopan tilastolaitos Eurostat.

MATKAPUHELINTEN toimitukset kaupoille jäivät elokuussa arvoltaan melkein neljänneksen vuotta aiempaa pienemmäksi Matkapuhelinmyynnin arvo laski yli 10 % miinukselle tammi - elokuussa. Myyntiarvon lasku johtui rajusta hintakilpailusta.

ALCATEL ostaa puhelinvalmistaja Spatial Wirelessin 250 miljoonalla dollarilla. Vastaavasti ranskalaisyhtiö myy sähköjärjestelmiä valmistavan yksikkönsä Ripplewoodille, mutta tämän kaupan hintaa Alcatel ei julkista.

Metallimalmit kallistuivat tuontituotteista eniten, 45,2 prosenttia, kun TUONTIHINNAT nousivat, Tilastokeskus kertoi perjantaina. Tuontihinnat kohosivat elokuussa 5,7 prosenttia viimevuotista korkeammiksi. Tämä johtui öljyn ja metallien hintojen jyrkästä noususta.

RANSKAN pääministeri Jean-Pierre Raffarin ennakoi Le Figaro -lehdelle, että maan julkisen talouden alijäämä kutistuu ensi vuonna noin 10 miljardia euroa ja laskee alle 3 prosenttiin BKT:sta. Ranska ylittää EU:n vakaus- ja kasvusopimuksen asettaman ylärajan tänä vuonna jo kolmatta kertaa peräkkäin.

Traktorivalmistaja VALTRA neuvottelee noin 60 henkilön vähentämisestä elokuun lopulla aloitetuissa yt-neuvotteluissaan. Asiasta kertoo sanomalehti Keskisuomalainen. Vähennykset on tarkoitus toteuttaa pääosin eläkejärjestelyillä. Suolahtelainen Valtra työllistää Suomessa noin 1 500 henkeä.