Hyppää sisältöön

nimetön

PÄÄMINISTERI Matti Vanhanen on suositumpi kuin edeltäjänsä, kertoo sanomalehti Kalevan teettämä kysely. Sen mukaan 67 % kansalaisista on tyytyväisiä Vanhasen toimintaan. Suosio on kasvanut puolessa vuodessa 8 prosenttiyksikköä.

EDUSKUNNAN SUUREN VALIOKUNNAN puheenjohtaja Jari Vilén (kok.) kritisoi hallitusta turvallisuuspoliittiseen selontekoon kuuluvan päätösvallan viemistä eduskunnalta. Tästä kertoo hänen mukaansa esim. se, että varuskuntia ja varikoita koskeva päätöksenteko on keskitetty puolustusministeri Seppo Kääriäiselle.

EDUSKUNNAN eläinsuojeluryhmän puheenjohtaja Pia Viitanen (sd.) ihmettelee maa- ja metsätalousministeri Juha Korkeaojan (kesk.) ehdotusta joutsenten metsästyksen sallimisesta. Viitasen mielestä rauhoitetun ja EU:n suojeleman kansallislinnun metsästykseen pitäisi olla todella vahvat perustelut. Myös Aamulehden ja Turun Sanomien haastattelema ympäristöministeri Jan-Erik Enestam (r.) torjuu ehdotuksen.

KITEEN HATUNVAARALLA seurataan hanhien muuttoa jo neljännen kerran järjestettävällä hanhileirillä. Leirin järjestää Keski-Karjalan Luonto ry. Parhaina päivinä tarkkailupisteen ohittaa jopa 100 000 hanhea.

UUNO KLAMI -SÄVELLYSKILPAILUN on voittanut italialainen säveltäjä Giovanni Bonato teoksellaan Arcanae Obices. Ensi kertaa järjestetty kilpa ratkesi lauantai-iltana Kotkassa. Toisen palkinnon jakoivat suomalainen Harri Ahmas ja britti Barnaby Hollington. Myös kolmas sija jaettiin. Kilpailuun osallistui 117 säveltäjää 23 maasta.