Rajamäki helpottaisi poliisien kielitaitovaatimuksia

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Sisäministeri Kari Rajamäki (sd.) on esittänyt poliisien kielitaitovaatimuksiin helpotuksia. Helsingin Sanomissa Rajamäki ehdottaa uuden kielilain tulkinnan muuttamista niin, ettei ennen vappuna voimaan tullutta lakiuudistusta virkaan nimitettyjen poliisien tarvitsisi tehdä kielikoetta.

Rajamäen mukaan kielikoe pitäisi suorittaa vain, jos poliisi hakee yksikielisestä kunnasta kaksikieliseen. Samoilla linjoilla on myös Folktinget eli Suomenruotsalaiset kansankäräjät.

Folktinget kuitenkin vaatii poliisikoulun opetussuunnitelmaan riittävästi voimavaroja ruotsin kielen opetukseen. Folktinget sanoo kannanotossaan, että poliisikoulun on huolehdittava poliisiasetuksen edellyttämästä ruotsin kielen taidosta.

Vuoden alusta voimaan tullut kielilaki edellyttää poliisilta tutkintoa suomen ja ruotsin kielistä. Rajamäen mukaan kielilaki ja vappuna voimaan tullut asetuksen muutos poliisin viran kelpoisuusehdoista ovat aiheuttaneet hämmennystä poliisien keskuudessa.

Viranomaisilta vaaditaan nyt esimerkiksi suurissa kaupungeissa toisen kielen eli käytännössä ruotsin tyydyttävää kirjallista ja suullista taitoa. Yksikielisissä kunnissa tyydyttävä ymmärtäminen riittää. Aiemmin poliisilla ei ollut kielivaatimuksia.

Oikeusministeri Johannes Koskinen (sd.) käsittelee Rajamäen ehdotusta maanantaina.

YLE24, STT