Lundh: Keskitetty ratkaisu olisi välttämätön

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Metalliliiton puheenjohtaja Per-Erik Lundh (sd.) vaatii kaikkien keskeisten sopimusalojen mukaantuloa, jotta laaja tulopoliittínen ratkaisu voitaisiin tehdä. Lundh asettaa syys-lokakuun vaihteen takarajaksi, jolloin päätösten tulisi olla valmiina.

Metallityöväen liiton liittovaltuustossa puhunut Lundh vaatii keskusjärjestöjä pikaisesti kartoittamaan tilanne keskitetyn tes-sopimuksen mahdollisuuksista.

- Mikäli edellytykset eivät tuolloin ole selvillä, Metallityöväen liitto ryhtyy määrätietoisiin valmisteluihin liittokohtaisen sopimuksen synnyttämiseksi metallialalle, Lundh sanoi.

Keskitetty välttämätön työllisyyden kohentamiseksi

Lundhin mukaan keskitetyn ratkaisun aikaansaaminen olisi välttämätöntä vakaan ja työllisyyttä kohentavan politiikan jatkamiseksi.

- Alhainen inflaatio ja matalat korot ovat tuoneet kotitalouksille viime vaalikaudella paljon enemmän ostovoimaa kuin mitä korkeilla nimellispalkkojen korotuksilla olisi kyetty aikaansaamaan, Lundh perusteli.

SAK:n liitoista osa alakohtaisten kannalla

Metalliliitto on 167 000 jäsenellään SAK:n toiseksi suurin jäsenjärjestö.

Kolme SAK:laista liittoa on ilmoittanut hakevansa sopimusalakohtaista ratkaisua seuraavalla työehtosopimuskierroksella.

Paperiliitto (49 000 jäsentä), Kemianliitto (35 000) ja Sähköalojen ammattiliitto ( 30 000) ovat perustelleet kantojaan alakohtaisilla ongelmilla.

Neljäs liittokohtaisen ratkaisun kannattaja, STTK:lainen Teknisten liitto ilmoittaa seuraavansa vielä tilanteen kehitystä.