Katuvalaistuksesta, viheralueista ja kirjaston palveluista tingitään Lahdessa

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Lahden ensi vuoden talousarvion säästöt näkyvät kaupunkilaisten palveluissa eniten kirjaston, katuvalaistuksen ja viheralueiden kohdalla.

Valtuutettujen ja virkamiesten yhteisessä taloutta pohtineessa seminaarissa sosiaali- ja terveysjohtaja Pekka Wirta toivoi psykiatrisen hoidon parantamisen vuoksi myönteistä suhtautumista Päijät-Hämeen sosiaali-psykiatrisen yhdistyksen Kannuskadun hoitokodin puolesta. Viiden miljoonan panos helpottaisi tilannetta pitkällä tähtäimellä, totesi Pekka Wirta.

Lahdessa tänään puhunut valtiosihteeri Raimo Sailas sanoi että suora yritysten tuki ei kuulu kaupungin tehtäviin. Vireä elinkeinoelämän ylläpito on kuitenkin ainoa keino työttömyyden vähentämiseksi. Tämä ei Sailaksen mukaan tarkoita suoraa tukea.

Lahden Radio