Etelä-Suomen liukkailla ajettu paljon kolareita

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Etelä-Suomessa sattui perjantaina ja lauantaiyönä 160 liikenneonnettomuutta lumisilla ja jäisillä teillä.

Pahin onnettomuus sattui myöhään illalla, kun naismatkustaja kuoli henkilöauton suistuttua päin vastaantulevaa autoa Hausjärvellä.

Enin osa turmista on ollut peltikolareita ja suistumisia tieltä. Lähes puolet onnettomuuksista sattui pääkaupunkiseudulla.

Espoossa sattui perjantaina bussin ojaanajo, jossa kaksi henkilöä loukkaantui. Tuusulantieltä päätyi kaksi ihmistä sairaalaan, kun heidän autonsa liukui illalla tieltä ja törmäsi sähköpylvääseen.

Etelä-Suomeen saatiin perjantaina ennätyksellisiä luminietoksia, kertoo lauantain Helsingin Sanomat.

Eniten lunta saatiin Hyvinkäälle, jonne sitä kertyi 27 senttiä. Helsingissäkin mitattiin 22 sentin kertymä. Vastaava myräkkä koettiin viimeksi vuonna 1970.