Ahtisaari ei lähde toiselle kaudelle

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Presidentti Martti Ahtisaari on selventänyt huhtikuista ilmoitustaan jättäytymisestään SDP:n esivaalista.

Sosiaalidemokraattinen puolue aloitti keskiviikkona viisipäiväisen puoluekokouksensa Turussa.

Ahtisaaren mukaan ilmoitus tarkoitti sitä, ettei hän ole käytettävissä toiselle virkakaudelle.

Päätöksestä kertoi pääministeri Paavo Lipponen, joka tapasi Ahtisaaren eilen.

Ilmoitus lopettanee SDP:ssä keskustelun Ahtisaaren kohtelusta ja motiiveista puolueen presidenttiehdokasvalinnassa.

SDP:n puoluekokous alkoi Turussa

Satavuotisjuhliaan viettävä sosiaalidemokraattinen puolue aloitti keskiviikkona puoluekokouksensa Turussa.

Kokouksen tärkein asia lienee puolueen presidenttiehdokkaan nimeäminen. Käytännössä esivaalin voittanut Tarja Halonen on varma ehdokas, mutta keskustelua syntynee myös presidentti Martti Ahtisaaren asemasta.

Nykyinen puheenjohtajisto saanee Paavo Lipposen johdolla jatkoajan, mutta arvelujen mukaan keskustelu Lipposen seuraajasta alkaa pikkuhiljaa viritä.

Kovinta porinaa syntynee kevään vaalitappiosta ja uudesta periaateohjelmaesityksestä.

Lipponen kaipaa suitsia markkinataloudelle

100-vuotisjuhlapuheen pitäneen puheenjohtaja Paavo Lipposen mukaan tulevaisuuden tärkeimpiin tehtäviin kuuluu pelisääntöjen luominen markkinataloudelle.

Se vaatii laajaa yhteistyötä yli puoluerajojen ja siinä tarvitaan vahvaa sosialidemokratiaa, Lipponen totesi.

SDP perustettiin vuonna 1899 Suomen työväenpuolueen nimellä. Puolueen ensimmäinen puheenjohtaja oli Nils Robert af Ursin.

Sosialismin puolue otti ohjelmaansa vuonna 1903 Forssan puoluekokouksessa, jossa puolueen nimi muuttui nykyiseksi.