Väyrynen pyrkii eduskuntaan Uudeltamaalta

Yle Uutisten artikkeliarkisto

Keskustan europarlamentaarikko Paavo Väyrynen aikoo pyrkiä eduskuntaan Uudenmaan vaalipiiristä. Keskustan Uudenmaan piiri ei innostu asiasta.

Väyrynen perustelee paluutaan kotimaan politiikkaan mm. keskustan vaalimenestyksen takaamisella ja oman opistohankkeen muuttumisella. Hän uskoo nyt voivansa hoitaa opistoaan kansanedustajan työn ohessa.

Eräs syy on myös, että Väyrynen vastustaa keskustan eurovaaleissa kaavailemaa vaalilittoa kristillisten ja RKP:n kanssa.

Suomenmaassa, Karjalan Maassa ja Pohjolan Sanomissa julkaistun Väyrysen kolumnin mukaan vaaliliitto merkitsisi keskustan EU-parlamenttipaikkojen lahjoittamista muille puolueille.

Uudenmaan piiri ei innostu

Keskustan Uudenmaan piirin puheenjohtaja Antti Kaikkonen ei innostu Väyrysen ehdokkuudesta, vaan toivoo tämän luopuvan aikeestaan ja ryhtyvän eurovaaliehdokkaaksi.

Kaikkonen sanoo yllättyneensä Väyrysen nopeista liikkeistä. Hän sai kuulla Väyrysen aikeista vasta muun puoluejohdon mukana keskustan työvaliokunnassa.

Jonkin aikaa Väyrysen avustajanakin toiminut Kaikkonen sanoo, ettei hän aina ole pysynyt kärryillä Väyrysen liikkeissä. Tämä kun oli välillä kertonut myös aikovansa pyrkiä eduskuntaa Lapista.

Riikka Uosukaisen raportti (VIDEO)